Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Kotimaisen ruuan ja tuotannon puolesta – Kaikki mahdolliset pellot pitäisi kylvää tänä keväänä

Suomalainen maatalous on kokenut monenlaiset myrskyt. Välillä on hellitty hyvällä sadolla ja seuraavana vuonna läimäytetty kuivuus ja kato päin kasvoja. Isona haasteina vuosien varrella on ollut maatalouden rakennemuutos, halvat tuottajahinnat ja korkeat tuotantopanosten hinnat.

Joinain vuosina tuottajahinnat ovat joidenkin tuotteiden osalta olleet kohtuulliset ja luoneet uskoa tulevaan. Nyt ollaan kuitenkin aivan uuden edessä.

Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainaa vastaan on iso merkitys myös koko eurooppalaiselle maataloudelle. Venäjä on maailman suurin ja Ukraina maailman viidenneksi suurin vehnän viejä. Ohran viejinä Venäjä ja Ukraina ovat sijoilla kaksi ja kolme. Maissin viejänä Ukraina on maailman neljänneksi suurin.

Ukrainassa pitäisi aloittaa kylvöt jo pian

Ukrainan vilja päätyy pääasiassa EU:hun ja yli puolet kaikesta EU:n tuomasta maissista tuli vuonna 2019 Ukrainasta. Lisäksi Ukraina on aivan keskeinen auringonkukkaöljyn tuottaja maailmassa. Ukrainan kevät on aikainen ja siellä pitäisi pian aloittaa kylvöt. Tilanne näyttää myös tältä osin katastrofaaliselta.

Viime vuonna alkanut voimakas tuotantopanosten nousu varsinkin lannoitteiden osalta on johtanut siihen, että suomalaisten tuottajien varastot ovat vähäiset ja monella on ollut suunnitelmana mennä tämä vuosi minimipanoksin. Lisäksi polttoaineiden erittäin voimakkaalla nousulla on ollut iso merkitys kotimaisen ruuantuotannon suunnitelmiin tälle kasvukaudelle.

Viime vuoden heikko satotaso on kaikilla tuoreena mielessä ja kassa on ohuella pohjalla. Osa tiloista on joutunut lopettamaan kassakriisin seurauksena.

Kaikki mahdolliset pellot pitäisi kylvää

Tänä keväänä kuitenkin jokainen ”höpöheinäpelto” pitäisi keväällä kyntää ylös ja kaikki mahdolliset pellot kylvää. Mikäli kauppa haluaisi edes hitusen osallistua, se voisi tarkastaa lannoitteiden hintojaan ja/tai antaa lähes korotonta maksuaikaa tuotantopanosten hankintaan. Tosin juuri tällä hetkellä myös lannoitekauppa voi olla ainakin väliaikaisesti keskeytetty epävarman tilanteen takia.

Huoltovarmuus on sana, jota on toisteltu vuosikaudet, eikä juuri kukaan ruuan kuluttaja ole siitä juurikaan piitannut. Nyt sana on totisinta totta. Toivottavasti viimeistään nyt herätään siihen, että ruuan raaka-aineet eivät ole itsestäänselvyys.

Jonkun pitää tuottaa puhtaita, eettisesti ja vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita, ennen kuin päästään itse ruuan valmistus- ja syömisvaiheeseen.

Ruokaa syövät kaikki joka ikinen päivä

Meistä lähes kaikki syövät lähes joka päivä. Suomessa nämä raaka-aineet tuottaa suomalainen viljelijä, tuottaja, yrittäjä. Suomella ei ole varaa menettää yhtäkään tuottajaa, ei kasvinviljelyn eikä kotieläintalouden puolelta.

Tässä tilanteessa yhtään turvekonetta ei saa romuttaa, eikä metsien osalta yhtään lisärajoitusta suunnitella tai toteuttaa. Jo kauan Suomessa on istutettu kolme puuntaimea yhden kaadetun puun tilalle, näin metsä uudistuu ja tuottaa meille kaikille jotakin.

Nyt on aika pitää kiinni kotimaisesta omavaraisuudesta kaikilta mahdollisilta osin, toivottavasti kaikki Suomessa alkavat lopulta ymmärtää niiden merkityksen, mikäli halutaan kaikille ympäri Suomea ruokaa ja lämmintä myös jatkossa!

Helena Halinen

Janakkala