Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koska viimeksi oli näin vakava vappu? – Työelämä on suuressa murroksessa

Työmarkkinatilanne on vaikeampi kuin pitkään aikaan. Samaan aikaan työpaikoilla etsitään uusia tekemisen tapoja ja monella alalla podetaan työvoimapulaa.

Suomalaisen työn päivää, vappua vietetään harvoin yhtä kiihkeissä ja epävarmoissa merkeissä kuin tänään.

Pari edellistä vappua ovat menneet koronarajoitusten kourissa. Tällä kertaa päivää synkentävät poikkeuksellisen vaikeat työehtoneuvottelut.

Neuvotteluja käydään nyt monella taholla. Tehyllä ja Superilla on omansa, kunta-alan työntekijöillä omansa.

Työriidat ovat olleet tänä keväänä harvinaisen syviä ja vaikeita. Riita on rahasta, eivätkä osapuolet ole löytäneet molempia tyydyttäviä ratkaisuja.

Jos sopua ei saada syntymään, alkaa kunta-alan 80 000 työntekijää koskeva suurlakko tiistaina.

Siihen osallistuu muun muassa varhaiskasvatuksen opettajia, lastenhoitajia, opettajia, sosiaalityöntekijöitä, kirjastonhoitajia ja laitoshuoltajia. Toteutuessaan lakko sulkee osan päiväkodeista, kouluista, kirjastoista ja museoista sekä vaikeuttaa esimerkiksi ruokahuoltoa.

Hoitajat taas suunnittelevat joukkoirtisanoutumisia ja ovat huudelleet jo hallitusta apuun neuvotteluihin.

Tänään vappupuheissa puhutaankin akuuteista, painavista asioista. Todennäköisesti korulauseet puuttuvat.

Työelämä on suuressa murroksessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön huhtikuussa julkaiseman ammattibarometrin mukaan työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on noussut korona-aikaa edeltäneelle tasolle.

Erityisesti sote-alan ammatteihin ei tahdo löytyä tekijöitä. Uusia, työvoimapulasta kärsiviä aloja ovat ravintola- ja rakennusala.

Koronan jäljiltä työpaikoilla haetaan uusia tapoja tehdä työtä.

Kanta-Hämeessä etätyösuositus päättyi huhtikuun lopussa. Nyt monella työpaikalla palataan lähityöhön ja etsitään monipaikkaisen työn tapoja. Paluuta muutaman vuoden takaiseen työelämään ei ole.

Koronan aikana tavaran liikkuminen vaikeutui ja komponenttipula on ollut todellinen. Ongelmat jatkuvat edelleen. Ukrainan sota vaikuttaa myös vahvasti niin raaka-ainekustannuksien nousuun ja yleiseen inflaatioon.

Helppoa työmarkkinoilla ei ole.