Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Äitien uupumus on meiltä kaikilta pois – Tasa-arvon pitää ulottua koteihin ja perheisiin asti

Äidit väsyvät vahvan tasa-arvon maissa, kuten Suomessa. Tasa-arvo ei edelleenkään ulotu kotiin, sillä useimmiten äidit kantavat suuremman vastuun kodista ja lapsista kuin miehet.

Tänään vietetään äitienpäivää. Kerätään valkovuokkoja ja tuodaan äidille aamiainen sänkyyn.

Kultainen neuvo onkin, että tänään äitiä kannattaa kuunnella ja antaa hänen nukkua niin kauan kuin hän haluaa. Äidit nimittäin tarvitsevat unta siinä missä muutkin kansalaiset, vaikka välillä luullaan jotain aivan muuta.

Huhtikuussa julkaistiin kansainvälinen vertailututkimus, jossa oli mukana lähes 12 000 vastaajaa 40 eri maasta.

Tulos oli suomalaisittain yllättävä: äidit nimittäin ovat uupuneempia vahvan tasa-arvon maissa kuin heikomman tasa-arvon maissa.

Suomi on perinteisesti ollut vahva tasa-arvon maa ja on monissa asioissa ollut edelläkävijä. Meillä äitien työssäkäynti on yhtä mahdollista kuin isienkin. Lasten päivähoito on julkisesti järjestettyä ja neuvolatoiminta kansainvälistä kärkeä.

Tuloksesta voi vetää johtopäätöksen, että ilmeisesti edelleenkään äidit eivät koe, että tasa-arvo toteutuisi kotona. Se on paradoksaalista ja surullista.

Niin paljon kuin tasa-arvoa onkin toitotettu, perheissä edelleen näyttää osin jylläävän vanhanaikaiset roolijaot, joissa suuremman vastuun kodin ja lasten asioista kantaa äiti.

Äitien uupumus johtunee juuri tästä. Jyväskylän yliopiston dosentti Matilda Sorkkilan mukaan (HS 11.4.) kyse voi olla siitä, että suomalaisilla äideillä on tuplapaineita.

Äitien pitää osallistua tasa-arvoisesti työelämään ja tuoda rahaa perheen yhteiseen pöytään. Samaan aikaan äidit näyttävät silti kantavan suuren vastuun kodista ja lapsista.

– Onko käynytkin niin, että äitien taakka ei ole helpottunut tasa-arvon myötä, vaan äideillä on kerta kaikkiaan enemmän kuormaa? Sorkkila kysyy.

Tätä perheissä kannattaisi oikeasti pohtia. Siitä pitäisi puhua myös julkisessa keskustelussa ja miettiä keinoja, jotta tasa-arvo ulottuisi myös kotiin.

Tutkimustulos ei ole uusi. Muutama vuosi sitten on tehty samankaltainen tutkimus, jossa todettiin, että hyvinvointivaltioissa, kuten Suomessa, vanhemmat ovat uupuneempia kuin muissa maissa.

Ei ole kenenkään etu, että äiti väsyy tai kokee itsensä jatkuvasti uupuneeksi. Se heijastuu suoraan koko perheen hyvinvointiin: niin parisuhteeseen kuin lasten kasvatukseen ja perheen keskinäiseen kemiaan.

Tutkijat ovat myös pohtineet, että Suomessa näkyy vahvasti vanhemmuuden ideaali.

Odotukset äitiydestä ovat hyvin korkeat. Ne saattavat olla jopa epärealistiset. Näitä odotuksia luovat äidit, mutta myös koko yhteiskunta. Äitien pitää pystyä kaikkeen ja siitä on tullut suorittamista, jonkin sortin kilpailu.

Samaan aikaan äitiyttä ei kuitenkaan välttämättä arvoteta tai huomioida työpaikoilla. Äitien tekemät asiat ovat miesten tekeminä paljon arvostettavimpia.

Näin ei pitäisi olla. Tämä vaatii yhteiskunnallista keskustelua. Tasa-arvon pitää ulottua koteihin ja perheisiin asti. Se vaatii asenneilmapiirin muutosta.