Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vastaus Seminaarin koululta: Koululaiset haluavat auttaa Ukrainan lapsia – Lapsille pitää antaa tietoa aikuisten maailman asioista

Antti Kiiveri, Lempäälän sivistyslautakunnan puheenjohtaja (ps.) kritisoi kirjoituksessaan ”Lapset kouluissa varainkerääjinä” (HäSa 8.4.) kouluissa eri organisaatioiden kanssa yhteistyössä tapahtuvaa ohjailevaa ja pakotettua varainkeruuta.

”Miksi sallimme kouluissa lapsia ohjailevan, valmiiksi pureskellun ja pakotetun rahallisen hyväntekeväisyyden”, kysyy Kiiveri. Kirjoituksessaan hän kritisoi sekä perinteisiä rahalipaskeräyksiä ja taksvärkkiä että uudempaa koulumaailmassa tuttua Unicef-hyväntekeväisyyskävelyä moraalittomaksi pakkohyväntekeväisyydeksi.

Hän kirjoittaa: ”On vaikea ymmärtää koulujen pedagogisia perusteluja näille metodeille.” Mitä se kertoo meistä aikuisista, että jo 7-vuotias lapsi kasvatetaan ottamaan vastuuta maailman epäkohtien korjaamisesta rahallisin keinoin?”, kysyy Kiiveri.

Mahdollisuus auttaa lapsia kasvamaan tietoisiksi

Mielestämme lapsissa on tulevaisuus ja aikuisilla on mahdollisuus auttaa lapsiamme kasvamaan tietoisina siitä, että heilläkin on tärkeitä ajatuksia ja upeita ideoita.

Vaikka Kiiveri ei kirjoituksessaan suoraan viitannut Seminaarin koululla järjestettyyn varainkeruutempaukseemme, koemme tärkeänä tuoda toisenlaisen näkökulman koulussa järjestettäviin hyväntekeväisyyskeräyksiin.

Koulussa käydään läpi ajankohtaisia asioita

On tärkeää, että koulussa käydään läpi ja opetetaan ajankohtaisia, kansallisia, globaaleja asioita sekä vaikuttamismahdollisuuksia.

Lapsille on ensiarvoisen tärkeää saada ikäänsä sopivaa tietoa myös aikuisten maailman asioista. Lapset tarvitsevat lisäksi oikeita mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua. Liikkuminen ja yhdessä tekeminen ovat myös mainio tapa irrottautua synkistä uutisista, jotka lastemme tietoon tulevat median siivin, vaikka heitä suojaisimme.

Keräyksen takana oli lasten toive

Järjestimme Seminaarin koululla maaliskuussa “Liikkuen apua Ukrainaan”-keräyksen, jonka alkusysäyksenä oli koulun oppilaiden sydämellinen toive auttaa Ukrainan lapsia. Keräys toteutettiin Unicef-kävelyn tapaan ja tempausviikko aloitettiin yhteisellä tilaisuudella, jossa kerrottiin mitä viikon aikana tapahtuu ja miksi.

Liikkuminen yhdessä koulupäivän aikana hyvän asian puolesta lisää oppilaiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Jokainen oppilas huoltajineen sai itse päättää osallistuuko keräykseen pyytämällä sponsoreita, vai nauttiiko vain ulkoilusta kevätsäässä.

Moraalitonta kilpailuasetelmaa tai vasten kenenkään tahtoa julkisia numeroita ei mielestämme iloisessa tempauksessamme ollut. Päinvastoin!

Haluamme olla mukana konkreettisesti auttamassa

Saamamme runsas palaute on ollut pääosin vain positiivista. Tässä tapauksessa myös vanhempainyhdistys osallistui rahallisesti keräykseen, jotta jokaisella koulumme oppilaalla oli ainakin yksi sponsori.

Olemme täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että on tärkeää opettaa lapsia ottamaan ukrainalaiset lapset vastaan myötätuntoisesti. Tämän lisäksi haluamme olla mukana konkreettisesti auttamassa ja tukemassa heitä mahdollisuuksiemme mukaisesti yhdessä yhteisömme yhteisellä ponnistuksella.

Eini Tuominen

varapuheenjohtaja

Seminaarin koulun vanhempainyhdistys

Mira Parikka

rehtori

Seminaarin koulu

Hämeenlinna