Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lyhyesti lukijoilta: Parkkitalon kansi pysyy tyhjänä – Kaivoparkkiin voisi levittää urheilukentän Mondo-pinnoitteen

Kauppakeskus Goodmanin vieressä oleva Kaivoparkin kansialue on ollut kaavoituksen virhearvio. Satojen parkkiruutujen kannella on kerrallaan vain muutama auto. Nykyisellään se ei tuota katetta investoinnillekaan. Kyseessä on merkittävä ja näkyvä pinta-ala kaupungin keskustassa. Alunperin paikalla oli nuorison pallokenttä. Ehdottaisin kansialueen käyttötarkoituksen uudelleen miettimistä. Kannelle voisi esimerkiksi laittaa Mondo-pinnoitteen ja tehdä siitä nuorisolle liikuntapuiston tai urheilukentän. Katsomokin mahtuisi.

Heikki Jylhä-Vuorio

Hämeenlinnan kaupunki on oikeilla jäljillä, kun ei halua sulkea ikäihmisiä omalle alueelle sivuun muusta elämästä (HäSa 14.5.). Olen tehnyt vanhustyötä lähes kaksikymmentä vuotta, ja ollut aina sitä mieltä, että ikäihmisten asunnot ja hoivakodit tulisi rakentaa keskelle elämää. Näinhän onkin esimerkiksi Voutilassa ja Iittalassa tehty. Itse haluan ikääntyneenä asua ja elää kaiken ikäisten keskellä, vaikka olisin sairas ja raihnainen. Ikäihmisten mieliala pysyy parempana, kun elämässä on sosiokulttuurista innostusta ja sisältöä eli mielekästä tekemistä, eri-ikäisten yhdessä elämistä, monenlaista kulttuuria ja kokemus siitä, että elämällä on merkitystä. Keskellä elämää, vanhanakin, eikö niin.

Pia Markuslahti

vanhustyön sosionomi

Juuri kortin saaneelle (HäSa 12.5.) vastaus: Kankaantakaa pojat ovat pahoillaan siitä, että pelleilivät ja leikkivät pelästyttäen autoilijan vaarallisesti. Asiasta on keskusteltu kotona ja kiitämme kirjoituksestasi! Nyt liikennekäyttäytymistä on kerrattu kotona!

Kankaantaan pojat

Wanajaveden Big Bandin konsertti Palokunnantalolla oli todella oikeaan aikaan oikeassa paikassa mukavaa kuultavaa. Kiitos soittajat ja solistit kesän avauksesta.

Kuulijat

Suomen kasvukäytävää, eli maan pääradan Seinäjoki–Helsinki -välin alueita koskeva artikkeli panee pohtimaan tulevaisuutta (HäSa 15.5.). Kun tämän kasvukäytävä-verkoston isäntäorganisaatio on Hämeenlinnan kaupunki, voisi olettaa, että tällä hallinnollisella statuksella Hämeenlinnalla olisi edes hitunen vaikutusta Tampere-Helsinki -välin uuden, eli suunnitellun “metsäradan” torjumisessa. Sehän ohittaisi kaupungin kaukaa lännessä.

Torjuntaan!

Montako tonnia ulosteita täytyy lorottaa luontoon, että järvi saadaan uimakelvottomaan kuntoon viikkokausiksi? HS-Vesi oY ei ole tehtäviensä tasalla!

Kuutio tai kaksi, pennit miljoonaksi?

Perussuomalaiset puhuvat haittamaahanmuutosta, vaikka voisivat tehdä asialle jotain: estäkää itärajalla villisikojen invaasio. Ne kun saattavat levittää afrikkalaista sikaruttoa ja tuhota siankasvattajien elinkeinon. Sanoista tekoihin.

ReiPan