Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Norjalaisille tärkeä raportti

Norjassa vaadittiin perusteellista selvitystä Oslon hallintokorttelin pommi-iskusta ja Utöyan saaren joukkomurhasta. Sen pääministeri Jens Stoltenberg kansalleen lupasi. Vuodessa koottu raportti julkaistiin maanantaina.

Hartaasti odotettu tutkimus vastaa moneen kysymykseen, turha on silti odottaa, että kaikki norjalaiset sen totuudet hyväksyvät. Heti raportin julkaisun jälkeen alkoi vilkas keskustelu, missä muun muassa vaaditaan poliiseja vastaamaan arvioista, jotka lasketaan virheiksi.

Otsikoissa on vedetty peräti se johtopäätös, että Oslon keskustan pommi-isku olisi ollut estettävissä. Tähän päätyminen on jossittelua, tapahtumiin kuviteltua puuttumista iskujen jälkeen koottujen tietojen varassa.

Syyllinen Anders Behring Breivik on mieleltään sairas, teoistaan täysin vastuullinen murhaaja tai jotain siltä väliltä. Joka tapauksessa hän pystyi suunnittelemaan järkyttävään lopputulokseen päätyneet tekonsa pirullisen huolellisesti – ja lähes täydellisessä hiljaisuudessa.

Tätä tosiasiaa Norjassa on ehkä monen vaikea myöntää.

Suorastaan terävää ajattelua todistaa jo se, että murhaaja hyökkäsi aseineen saareen, jossa oli suuri joukko täysin puolustuskyvyttömiä nuoria. Saari oli tietysti poliisille hankalan ja aikaa vievän matkan päässä.

Edellisen valossa on rohkeaa mennä väittämään, että viranomaiset olisivat voineet estää pommi-iskun. Mikään ei olisi voinut vesittää Breivikin tekoa, toteutuksen tapa olisi saattanut muuttua toisenlaisissa olosuhteissa.

Raportti kohtelee poliisia kaikkea muuta kuin helläkätisesti. Tarkoitus on paitsi olla kova myös tehdä selväksi, että poliisin on oltava aina valmis kantamaan vastuunsa.

Ankarin moite koskee poliisin matkaa Utöyan saarelle: aikaa kului liikaa. Jos poliisi olisi rientänyt sinne nopeammin, monen nuoren henki olisi pelastunut, summaavat raportin laatijat.

Viranomaiset varautuvat jokseenkin kaiken ihmisten turvallisuutta uhkaavan pahan varalle niin Norjassa kuin Suomessakin. Suunnitelmissa syntyy ihanteellinen malli viranomaisten toiminnasta, uhan torjumisesta.

Elävä elämä on aina jotain muuta kuin teoriaa, mikä on paikallaan muistaa myös norjalaisten poliisien työn arvioinnissa. Ei ole mieltä olettaa, ettei jokainen poliisi olisi tehnyt parhaansa äärimmäisen kovassa paineessa.

Virheistä tulee oppia, seuraavan turvallisuusuhan aikaa, paikkaa ja muotoa voi kuitenkin vain arvailla.

Raportti puhdistaa Norjan ilmapiiriä. Se on viesti kansalaisten suuntaan maan turvallisuuden arvosta ja myös sen kohentamiseksi tehtävästä työstä.

Mikään yhteiskunta tai yhteisö ei voi olla niin turvallinen, että esimerkiksi Breivikin tapaisten ihmisten järjettömät teot olisivat estettävissä. Tämän kylmän tosiasian kanssa myös norjalaisten on jatkettava elämäänsä.