Suomessa on totuttu siihen, että jokainen suuri johtaja pitää kynsin hampain kiinni organisaatiostaan ja sen tehtävistä. Yleensä he tähyilevät kasvua ja uusia toimialueita. Luovuttaminen tulkitaan epäonnistumiseksi ja huonoksi johtajuudeksi.
Tasavallan ykköspoliisi, poliisiylijohtaja Mikko Paatero on toista maata. Oululaisen Kalevan haastattelussa hän suorastaan tyrkkii joukon töitä poliisien harteilta.
Pienten peltikolareiden jälkipyykki sopisi vakuutusyhtiöille, koska ne maksavat lommotkin. Poliisina hän ei olisi näkevinäänkään pikkurikoksia, näpistyksiä, murtoja ja vahingontekoja. Niiden tekijää ei saada kovinkaan usein kiinni ja jos saadaan, kuulustelujen ja tylsien paperitöiden saanto on ympyriäinen nolla.
Ehkä poliisiylijohtaja on jo alistunut ikuiseen rahapulaan ja miesvajeeseen. Hän lie menettänyt toivonsa poliisin paremmasta huomisesta. Jo pitkään on ollut tiedossa, ettei poliisia kiinnosta juopuneista huolehtiminen. Juopuneen talutus on toki yhtä turhaa työtä kuin lumenajo, sillä humalainen selviää ja lumi sulaa.
Kuka sitten huolisi kadulle sortuneet kaatokänniset? Ympäristörikoksissa vastuu on aiheuttajalla eli tässä tapauksessa putkavahdin työ kuuluisi Alkolle. Näin runsaan ja halvan tuontiviinan aikana vastuu pitäisi kuitenkin jakaa Viron kanssa. Arvatkaapa onnistuuko?
Katseet kääntyvät tietysti kuntiin. Niiden lakisääteiset tehtävät ovat kolmessakymmenessä vuodessa vasta kaksinkertaistuneet ja niitä on nyt yli viisisataa. Jos niistä vähäisinkin jää tekemättä, valitukset ja kantelut sinkoilevat viranomaisille.
Ei aikaakaan, kun humalaishuolto nakitetaan kansalaisen subjektiiviseksi oikeudeksi ja siitä vastaa se kunta, jonka raitille Jeppe ja Turmiolan Tommi sattuvat nuukahtamaan. Onkohan Paatero ajatellut asiat loppuun asti? Oikeusvaltiossa ei voi olla rikosta, jota ei edes yritetä selvittää. Pikkukolareissakin saadaan kiinni rattijuoppoja, joilta vakuutusyhtiöllä ei tietenkään ole valtuuksia ottaa korttia pois.
Niistä seuraa yleensä ainakin toiselle, usein molemmille osapuolille sakko liikenteen vaarantamisesta. Vakuuttaja ei ole mikään rangaistusvaatimusten kirjoittaja, vai kuitakaanko sakko asiakasomistajan bonuksista. On totta, että poliisin määrärahoja on vuosi vuodelta jyrsitty aika raskaastikin. Onko surkeaan asiaintilaan pakko alistua, vai olisiko muita vaihtoehtoja?
Poliisin lupakonttori on jo lähtenyt rahastuksen tielle. Passeista, ajokorteista ja erilaisista luvista peritään kustannuksia vastaava maksu.
Ei kai poliisin ole mikään pakko tarjota turvallisuuspalveluitaan ilmaiseksi esimerkiksi läpeensä kaupallisissa tapahtumissa? Kyllä poliisipartion työtunnillekin hinta löytyy, jos sitä tarvitaan konserttien tai messujen järjestyspatrulliksi.
Tilaisuuksien järjestäjät ja ostoskeskukset pitävät täysin luonnollisena maksaa turvallisuudesta vartiointiliikkeille.
Moni maksaisi mieluummin oikeille poliiseille, jos heidän palveluitaan olisi kaupan. Kyse ei olisi suojelurahasta, vaan ammattiosaamisen myynnistä.