Ihmissuhteiden muodostamista ja ylläpitoa varten on nähtävä vaivaa. Ensin on tutustuttava ja myöhemmin päivitettävä tietojaan, jotta voi sanoa tuntevansa toisen.
Tätä loputonta projektia voisi kutsua lokeroinniksi. Kuten tietokoneella tiedostot, esimerkiksi lomakuvat, työdokumentit, musiikki ja videot, jakautuvat tapaamamme ihmiset kansioihin aivoissamme. Kiinnostavat ja yhdentekevät ihmiset. Sosiaaliset ja ujot. Älykkäät ja hölmöt.
Itsensä määritteleminen muille hajanaisten yksityiskohtien avulla alkaa jo hiekkalaatikolla (mikä sun lempiväri on?) ja jatkuu läpi elämän hautaan saakka (hän oli rauhallinen kalamies ja jazzin suuri ystävä). Saatujen tietojen perusteella henkilöön liitetään adjektiiveja; hän pelaa shakkia, hän on siis pitkäjänteinen ja fiksu. Hän on ammatiltaan toimittaja, eli rasittavuuteen asti utelias ja korostetun sosiaalinen.
Lokeroinnissa on kyse aivojen työskentelyn helpottamisesta, mutta toisin kuin muiden, on oman itsensä asettaminen johonkin lokeroon saamarin vaikeaa. Apuun syöksyy kuitenkin Kuningas Internet, jonka valtakunnassa on mahdollista tehdä jos jonkin näköistä testiä, joiden avulla – näin väitetään – voi saada kuvan siitä, miten muut sinut näkevät.
“Minkälaisen ensivaikutelman annat itsestäsi, testaa!”
“Mitä Facebook-tilisi kertoo sinusta? Vältä mokat!”
Hohhoijaa.
Mikä on moka? Onko mahdollista kuunnella vääränlaista musiikkia, tuntea vääriä ihmisiä tai pitää väärän väristä paitaa profiilikuvassa? Mielestäni suurempi moka on määritellä ihminen hänen oman kuvailunsa perusteella, sillä monessa suhteessa läheiset tuntevat sinut paremmin kuin sinä itse. Itsensä määritteleminen on myös sikäli kinkkistä, että se tarkoittaa itselleen ääriviivojen piirtämistä, mikä on ajatuksena perin vastenmielinen.
Olen viime aikoina mietiskellyt kovasti sitä kuka minä olen. En harrasta tällä hetkellä mitään. Pidän kaikista väreistä ja kuuntelen mielelläni listahittejä, klassista musiikkia, hiljaisuutta ja kahvinkeittimen porinaa. Hermostun hitaassa kassajonossa, mutta jaksan tuijottaa ongen kohoa tuntikausia. Määrittele siitä sitten. Tapasin parisen viikkoa sitten uuden ihmisen, josta huomasin muutaman päivän jälkeen, että hänessä oli jotain kummallista. Käynnistin molemmat aivosoluni ymmärtääkseni, mikä minua häiritsi hänessä.
Keksin vastauksen pian: en tiennyt mihin lokeroon hänet laittaa. Hänen tiedostonsa poukkoili päässäni kansiosta toiseen. Ensimmäisenä päivänä hän vaikutti ulospäin suuntautuneelta artistilta, seuraavana päivänä ujolta nuuskamuikkuselta ja kolmantena vinksahtaneelta perverssiltä.
Mainitsin hänelle myöhemmin, etten osaa päättää onko hän lintu vai kala ja hän vastasi minulle haluavansa olla lokeroimaton.
Ja tuosta eteenpäin päässäni oli jälleen uusi lokero, jonka nimesin ovelasti “lokeroimattomat ja siihen pyrkivät”.
Epämääräistä ja juuri siksi niin kutkuttavaa.