Betoniset, harmaat seinät. Tunkkainen, tiheä rivi pieniä ikkunoita, eikä yksikään naapuri varmasti moikkaa rappukäytävässä vastaan sattuessaan.
Eihän kukaan jätä vastaamatta, jos itse tervehtii ensin, tuumi puolestaan tyttö, joka juuri oli taloon muuttanut. Ajan myötä kävi kuitenkin ilmi, ettei tervehtiminen todellakaan kuulunut tämän(kään) suomalaisen talon tapoihin.
Tarina on harmillisen yleinen. Jos roskakatokseen sattuu samaan aikaan yläkerran naapurin kanssa, on nopeasti kaivettava puhelin esiin ja teeskenneltävä tekstausta. Silmille puolestaan täytyy keksiä tekemistä näkymättömistäkin kohteista.
Vaikka katsekontaktia hakisi toisesta silmäparista piinallisuuteen saakka, ei vastaantulija vahingossakaan anna tilaisuutta ottaakseen tervehdyksen vastaan.
Naapuri taitaa korkeintaan pohtia, tunteeko hän tervehtijän jostain entuudestaan, ja tulee sitten mitä ilmeisimmin tulokseen ei.
Vilpittömäksi tarkoitettu hei jää lepattamaan biojätteen lemuun kuin eksynyt perhonen. Mikä tervehtimisessä jännittää? Miksi kuulumisia ei voi vaihtaa ennestään tuntemattoman kanssa?
Aikana, kun televisiolupatarkastajat vielä kiersivät ovelta ovelle, oli monessa kodissa sääntönä, ettei ovikelloa soittavalle avata. Vieraat ilmoittakoot tulostaan etukäteen.
Yksi keino sosiaalistaa kerrostalokansaa on taide. Näin tuumivat viime syksynä porilaiset taiteilijat Anne Salmela ja Anna Turunen, kun he muuttivat betonisen Heikinlinna -kerrostalon taideteokseksi yhden illan ajaksi.
Heikinlinnan jokainen ikkuna valaistiin asukkaiden toivomalla tavalla, joko värein, valokuvin tai videoin. Osallistujia värvättiin mukaan ovelta ovelle -taktiikalla, ja samalla myös asukkaille itselleen tarjoutui uudenlainen tapa tutustua seinän takana asuviin.
Värikäs talo toi kaivattua eloa syksyiseen maisemaan. Talon asukkaat saivat uusia ystäviä ja niin hyvää mieltä, että Heikinlinna aiotaan valaista värikkääksi myös tulevana syksynä. Tervehtimiselle on aina syynsä. Sellainen voi olla ystävyys, tuttavuus, hyvä mieli, paha mieli, kesäaurinko, erehdys, tarkoituksenmukaisuus, tutunnäköiset kasvot tai vaikka vain keino ilmaista, että juuri sinuun olisi kiva tutustua.
Toiset pitäytyvät sitkeästi kuoressaan, toiset taas eivät.
Tuttava tuskaili ostettuaan unelmien talon keskeltä maaseutua, ettei kotona nykyään saa olla hetkeäkään rauhassa, kun naapuritalon ylisosiaalinen isäntä ramppaa kylässä milloin minkäkin asian varjolla.
On hänestä ja erityisesti traktoristaan silti hyötyäkin ollut. Mutaan jumittunut farmari on jo kahdesti pitänyt hinata kuiville, ja pihan maa on saatu pehmeäksi perunamaata varten.