Suomalainen jazz-musiikki on viikonloppuna keskittynyt Hämeenlinnaan ja Linna Jazziin.
Tänään vuorossa on pääkonsertti Linnanpuistossa.
Ensi viikolla koko Suomi seuraa Pori Jazzin pääviikonloppua. Jazz-festivaalit keräävät oman yleisönsä. Vain pieni osa siitä kuitenkin myöntää olevansa todellista jazz-väkeä. Kenties siksi, että Suomessa jazz tuntuu usein oman pienen piirinsä musiikilta. Osa muusikoista on jopa sitä mieltä, ettei tavallisen tallaajan kuulu jazzia ymmärtääkään. Jazz on nostettu omalle korokkeelleen, jolle ei kuka tahansa saa astua. Ehkä myös tapahtumien järjestäjät ovat alkaneet uskoa tällaiseen jazzin elitistymiseen. Jos halutaan suuria yleisöjä, tarvitaan jotain muuta. Pori Jazzille on tänä vuonna buukattu esimerkiksi Kylie Minogue . Maailmanluokan artisti, jonka tasoisia ei tähän maahan usein saada.
Mutta onko ketään, jonka mielestä Kylli-tädin musiikin voisi hyvällä tahdollakaan määritellä jazziksi?
Samaa linjaa ovat edustaneet monet muut viime vuosien jazz-festivaalien kiinnitykset.
Kovia artisteja, mutta eivät jazzia. Tätä valitusvirttä on kuultu jo ainakin 10 viime vuoden ajan lähes joka kesä. Toisin oli, kun jazz saapui Suomeen 1920-luvun aikoihin. Silloin musiikkityylin määritys oli kaikkea muuta kuin selvää. Etenkin suomalaisille, joille tuttu musiikin rytmi oli peräisin saksalaisesta ja venäläisestä traditiosta.
Käsitys jazzin syvimmästä olemuksesta on muodostunut vasta vuosikymmenien aikana.
Toisaalta, sähkökitara otettiin alun perin kunnolla käyttöön jazz-musiikkiin ja sama pätee moderniin rumpusettiin. Siinä mielessä kaiken musiikin, jossa näitä instrumentteja käytetään, voi katsoa polveutuvan jazzista. Iloista poikkeusta sulkeutuneesta jazz-maailmasta tekevät nuoren polven artistit
Poikkeuksen musiikkityylin toi pari kesää sitten yllättäen Ricky Tick Big Band ja Julkinen Sana -kokoonpano. Suomiräpin tyylikkäimmät miehet Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama heittivät jazzin valtavirrankin taustamusiikiksi.
Tähän suomijazzin tuoreeseen sukupolveen voi kenties liittää myös Ikosten perheen Osmon ja Ailin, jotka tänään esiintyvät Hämeenlinnassa. Musiikki taittaa popin suuntaan, ja valtavirran korva tarttuu sen rytmeihin helpommin, kuin vaikkapa Raul Björkenheimin kokeilevaan moderniin jazziin. Molemmat ovat silti aivan yhtä aitoa jazzia, ainakin historian valossa.
Ricky Tick Big Bandin ja Julkisen Sanan musiikissa jazz määritellään simppelisti, niin että tavallinenkin tallaaja ymmärtää: “vääriä ääniä, yksi on virhe, jos virheitä on kaksi se on jatsii.”