Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Fennovoiman peli ei ole vielä pelattu

Fennovoiman Pyhäjoen Hanhikivelle kaavaillun ydinvoimalan peli ei ole vielä pelattu, vaikka aika on käymässä vähiin. Työ- ja elinkeinoministeriö teki ainoan mahdollisen päätöksen torjuessaan kroatialaisen Migrit Solarna Energijan mukaantulon voimalan osakkaaksi.

Alusta pitäen näytti vahvasti siltä, että pieni ja kotimaassaankin tuntematon yhtiö on aivan liian hento kumppani suurhankkeelle. Sen rahoitus on peräisin venäläissijoittajilta eikä pienen aurinkovoimalan omistajilla on vähäisintäkään kokemusta ydinvoimasta. Sekään, että Kroatia on Euroopan unionin jäsen, ei tässä tapauksessa merkinnyt mitään.

Itse asiassa on perin merkillistä, että Fennovoima toi kroatialaisyhtiön mukaan kuvioihin. Ydinvoima ei juuri nyt ole sijoituksena kovin houkutteleva eikä uskottavia osakkaita ole ovella jonoksi asti. Monet osakkaat ovat matkan varrella jo luopuneet voimayhtiön osakkeita ja luopujia olisi lisää, jos ne saisivat osuutensa kaupaksi.

Hanhikiven voimalan laitetoimittajaksi on jo valittu venäläinen Rosatom. Suomalainen Fortum on käynyt jo pitkään neuvotteluja Karjalan vesivoiman omistuksesta, mutta venäläisten kanssa tulosta ei ole toistaiseksi tullut.

On päivänselvää, että Rosatom haluaa tosissaan rakentaa voimalansa Suomeen. Kotimaassaan vaikutusvaltaisen yhtiön ja sen taustavoimien tahdolla on painoa ehkä enemmän kuin lännessä uskotaankaan.

Siksi ei olisi edes kovin kummallista, jos Fortum saisi Karjalan vesivoiman ja sen jälkeen ryhtyisi Fennovoiman osakkaaksi. Aikaa on jäljellä vielä kolmisen viikkoa. Nyt näyttää siltä, että vain Fortum voi pelastaa Hanhikiven hankkeen.

Suomen on tavalla tai toisella turvattava kilpailukykyisen sähkön tuotanto. Vanhimmat ydinvoimalat tulevat käyttöikänsä päähän eikä kivihiilen ja öljyn varaan enää voida energiantuotantoa kestävästi turvata. Ulkomaisen sähkön tuonti tuntuu myös vastenmieliseltä ja olisi huoltovarmuuden näkökulmasta uhkarohkeaa

Keskustavetoinen hallitus on linjannut ohjelmaansa hyvin painokkaasti kotimaisen uusiutuvan energian tuotannon. Siksi kielteinen ydinvoimapäätös ei olisi sille poliittisesti edes kovin kiusallinen.

Mahdollisen kielteisen päätöksen tukena on myös edellisen eduskunnan yksiselitteinen vaatimus voimayhtiön kotimaisesta omistuksesta.