Kun siili ontuu ruokakipolle sireenin juurelle, ihmiset rientävät apuun. Piikkipallerolle varustetaan lämmin heinälaatikko ja jalkaa hoidetaan jopa eläinlääkärin ammattitaidolla.
Siili, linnunpoika, hylätty kissa, karannut koira – yhdenkään ei tarvitsisi olla peloissaan, sillä niitä odottaa hyvä turvapaikka ennen palauttamista luontoon tai uuteen kotiin. Empatiaa riittää myös, kun pohditaan Särkänniemen delfiinien elämää. Älykkäiden eläinten sielunmaailmaan, tunteisiin ja tulevaisuuteen pureuduttiin taannoin oikein Tampereen kaupunginvaltuustossa.
Nyt aihe nousee jälleen esiin, kun delfinaariossa käydään yt-neuvotteluja ja delfiinien hoitajista joku ilmeisesti joudutaan irtisanomaan. Kansa miettii somessa miten ihanien eläinten käy.
Jos delfinaario joudutaan sulkemaan, minne rakkaat pullonokat Veera, Delfi, Leevi ja Eevertti joutuvat? Ottaako joku eläintarha ne vastaan? Onko niiden selvittävä luonnossa?
Delfiineistä on tulossa ei-toivottuja maahanmuuttajia. Niillä on meidän sympatiamme toisin kuin kaksijalkaisilla kohtalotovereillaan. Ihmisen ja eläimen rinnastaminen on perusteltua, sillä pohjimmiltaan kyseessä on vastuusta. Voidaanko mitään heitteillejättöä, selän kääntämistä perustella?
Saksan liittokansleri Angela Merkel puhuu kansainvaelluksesta. Ihmiset pakenevat sotaa ja kärsimystä kotoaan. Puhutaan siirtolaiskriisistä, johon neuvotellaan ratkaisua.
Kuollut ruumis aurinkorannalla hätkähdyttää maailmaa, mutta riittääkö se tai 70 tukehtumalla kuollutta pakolaista moottoritien varressa avaamaan maiden rajoja ja kotien ovia? Miksi eläinten oikeuksien puolesta taistellaan kettutarhoilla, miksi luonnonsuojelualueilla osoitetaan mieltä kahlein tai miksi merillä häiritään valaanpyyntialuksia?
Missä viipyvät suomalaiset, jotka leiriytyvät telttailemaan eduskuntatalon rappujen eteen, kunnes syntyy päätös kasvattaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottomääriä? Missä mielenosoittajat vaativat yksittäisiä kansalaisia majoittamaan pakolaisen tai kaksi?
Meillä pelätään kustannuksia, kotouttamisongelmia, kulttuurishokkia, työttömyyden lisääntymistä ja mitä milloinkin.
Siis kuten aivan kotoperäisissä pikkuongelmissakin: ei minun takapihalleni!