Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tabletti ei tee yksin autuaaksi

OECD eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö julkaisi viime viikolla tutkimuksen, jonka tulokset saattavat herättää vahingoniloa.

Meillä vannotaan koulumaailman digitalisoitumisen nimiin, ja kouluihin on hommattu älylaitteita urakalla. Nyt OECD sitten ilmoittaa, että Pisa-vertailun perusteella tehdyn tutkimuksen mukaan tietokoneiden käytöstä opetuksessa voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Selvityksen mukaan eniten tietotekniikkaan ja sähköisiin opetusmateriaaleihin investoineissa maissa oppimistulokset eivät ole merkittävästi nousseet. Paljon tietokoneita koulussa käyttävät oppilaat menestyivät selvästi huonommin kuin vähän tai kohtuullisesti käyttävät. Mitä tästä nyt sitten pitäisi päätellä? Viimeksi julkistetussa Pisa-vertailussa Suomen sijoitus oli pudonnut, mutta ensimmäistä kertaa mukana olleessa, tietokoneita hyödyntäneessä ongelmanratkaisuosiossa suomalaiset 9-luokkalaiset pärjäsivät hyvin.

Raportin viesti on joka tapauksessa niin yksinkertainen, että sitä luulisi itsestäänselvyydeksi. Tietotekniikka ei paranna lapsen eikä nuoren oppimistuloksia, elleivät perusasiat eli luku- ja laskutaito ole hallussa.

Nykylapset ja nuoret ovat diginatiiveja, eli sormet liikkuvat ajatusta nopeammin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekniikka sinänsä olisi autuaaksitekevä asia tai että sen käyttö muuttuisi suoraan oppimistuloksiksi. Hyvät tulokset vaativat työtä ihan entiseen malliin.

Liitutaulun ja laskutikun aikaan ei tietenkään ole paluuta eikä tarvettakaan palata. Sen sijaan tutkimusraportissa todetaan, että tietotekniikkaa ja sähköisiä aineistoja pitäisi hyödyntää eri tavalla kuin nyt. Pelkkä tavallisen kirjan korvaaminen sähköisellä ei muuta mitään. Kun koulumaailman digitalisoituminen etenee, kodeissa tuskaillaan ainakin vielä lähinnä käytännön pulmien parissa. Hämeenlinnassa lukiolaisilla täytyy olla koulukäytössä joko tabletti tai läppäri.

Vuosi sitten koulut pystyivät antamaan vain ylimalkaisia ohjeita siitä, mitä vaatimuksia koneen piti täyttää. Meillä päädyttiin tablettiin, joka ei ollut markkinoiden kalleimmasta mutta ei myöskään halvimmasta päästä.

Tänä vuonna kyseisiä laitteita ei enää suositella, sillä ne pelaavat huonosti yhteen joidenkin tarvittavien ohjelmien kanssa. Oppitunnista iso osa saattaa kulua odotteluun.

Yo-kirjoituksiin mennessä täytyy hankkia järeämmät vehkeet ja toivoa, että myös järjestelmä toimii kunnolla.