Jos festaritapahtuma haluaa olla jotain, niin minulla olisi helppo resepti: hyppysellinen Sannia, kourallinen Cheekiä ja sokerina pohjalla vähän JVG:tä
Valitettavasti pienimmilläkään festareilla ei voi enää nauttia soljuvasta indie-meiningistä. On oltava vetonaula, jolla on vähintään kolme massatrendiä edustavaa kipaletta, jotka soivat jatkuvalla toistolla radiokanavilla.
Yhtäkkiä minäkin huomaan osaavani laulaa siitä, miten “kaikki kuittaa, kun haippi huippaa”. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Monille populaarimusiikin lippulaivojen ilmestyminen festareiden ohjelmalistalle voi olla syy peruuttaa yli satasen liput. Pääseekö missään enää kuuntelemaan Kasevaa ja Yötä?
Lähdin siis 135-vuotisille Aitoon Kirkastusjuhlille.
Perinteikäs Pälkäne oli tänä vuonna erittäin ajan hermolla. Artisteina olivat kaikki aiemmin mainitut, paitsi se joku Tiihonen, johon investoiminen vaatii jo melkoista luottamusta kävijämääriin. Festareilla lapset pääsevät leikkimään aikuisia ja aikuiset lapsia. Toiset viihtyvät päiviä teltoissa itikoiden syömänä ja kehnonpuoleisista saniteettimahdollisuuksista kärsien.
Empiirinen havaintoni on, että tällainen houkuttelee tiettyä ihmistyyppiä, jonka ulkopuolelle rajaan itseni.
Festariviikonloppu leirintäalueella lähentelee selviytymistarinaa. Rahat loppuvat ja pitää liftata takaisin Parolaan. Mitä siitä jää käteen? Vein sunnuntaina ikälopun kaksikymppisen ruhoni pomppimaan Aitoon Rokkiliiteriin.
Artisti rääkäisee: “tarkeneeks tääl?”
Lattia alkaa notkahdella. Päätä pienemmät nostavat kädet ja iPhonet ilmaan. Hiki valuu, rinnassa hehkuu ja kiitos kysymästä: kyllä tarkenee.
Olen hetken aikaa taas 15-kesäinen. Olen sellaisen bändin keikalla, jota en fanita. En osaa kaikkia sanoja. Olen eturivissä, koska jokainen nuori ja nuoreksi haikaileva tarvitsee sitä, että kerran kesässä tärykalvot puhkeavat ja paperiranneke puristaa liikaa. Soitto alkoi iltayhdeksältä, kesti tunnin, minkä jälkeen haikailin vain autoon pääsemisestä. Minusta ei ollut telttailemaan.
Yhtäkkiä huomaan oman reseptini toimineen. Kaseva ja Yö jäivät kokematta.
Saavuin paikalle kuunnellakseni sitä samaa, mitä kuuntelin työmatkalla tänä aamuna radiosta. Niin, ja maksoin siitä. Että sellainen festarikesä.