Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jäähän potilas henkiin, jäähän?

Sairaalabyrokratian rattaissa vuosia jauhautunut potilas on nyt tehohoidossa tai ainakin erityistarkkailussa. Mutta hoidetaanko hänen vammansa yliopistosairaalassa, laajan päivystyksen sairaalassa, keskussairaalassa vai jopa aluesairaalassa? Siitä on käynnissä kiinnostava valtakunnallinen vääntö.

Viime vuodesta Kanta-Hämeen keskussairaalassa on toteutettu Potilas ensin -ohjelmaa. Tuota olisi helppo irviä: jo oli aikakin! Vielä karmeampaa kuitenkin olisi, jos hukuksissa ollutta potilasta ei olisi löydetty vieläkään.

Hämeenlinnassakin on tullut tulitauko inttämiseen uuden sairaalarakennuksen sijainnista. Keskustelun on syytäkin kääntyä nyt seinistä sisältöön.

Hetki on kriittinen. Hetki on hämmentävä. Tänään pitäisi tulla julki kokonaisuudessaan virkamiesselvitys siitä, mitä leikkauksia olisi lupa järjestää missä sairaaloissa ensi vuoden alusta alkaen. Yleisradion valtakunnan uutisiin tietoa vuodettiin maanantaina.

Viime kesäkuun puolivälissä Hämeen Sanomat kertoi, että Kanta-Hämeen keskussairaala saattaa menettää aiemmin arvioitua enemmän kirurgisia leikkauksia ja toimintaa muihin sairaaloihin.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) jopa epäili, että “myös synnytyksiä on vaikea jatkaa”.

Viikko sitten Hämeenlinnassa vieraillut perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kuitenkin lupasi yksiselitteisesti, että “synnytykset eivät ole uhattuina, koska tuhannen synnytyksen raja ylittyy”.

Vain aika näyttää poliitikon puheen hedelmällisyyden. Rehula suorastaan hekumoi Hämeenlinnan hyvää tunnelmaa. Hän kertoi olleensa “toisenlaisissakin tilaisuuksissa, joissa on ollut jännitteitä”.

Aika laimeasti ilmaistu. Ainakin, jos uskomme Pohjalainen-lehden raporttia Vaasassa pidetystä sote-tilaisuudesta. Siellä Rehula oli esiintynyt “haastavasti”, verrannut päivystämisten rakentelua korttitaloon ja jättänyt siitä pahastuneet pohjalaiset peräänsä puhisemaan.

Rehulan viesti on kyllä ollut koko ajan johdonmukainen: keskussairaaloiden päivystyksen taso riippuu pitkälti siitä, kuinka sairaanhoitopiirit onnistuvat neuvotteluissa tulevan ison sote-alueen kanssa.

Hämeenlinnassa tuo tarkoittaa nimenomaan tiivistä yhteistyötä ja -ymmärrystä Taysin ja pirkanmaalaisten kanssa. Lupaava on ainakin pian aloittava yhteisyritys, Sydänsairaala.