Hartaasti toivomme uuden vuoden tuovan mukanaan iloa ja terveyttä. Syksyn yli on kenties selvitty ilman köhää ja kuumetta, mutta nurkan takana saattaa vielä vaania influenssa. Sen vuoksi ei kuitenkaan aina tarvitse mennä lääkäriin.
Joskus elimistön toiminnan häiriö pakottaa etsimään apua asiantuntijalta. Tällöin kiusaus määrittää taudin laatu etukäteen Internetiin tukeutuen on suuri.
Sopivan diagnoosin löytänyt poimii kernaasti tohtorille tarjoiltavaksi olennaiset oireetkin, koska vaivan kuvaaminen on ongelmallista. Omat selitykset tuntuvat epämääräisiltä: kipu pistää, puristaa, tai sydän hakkaa kuin rumpukone.
Tieto vakavasta sairaudesta on potilaalle ankara isku. Hänen suhtautumistaan säätelee paljolti se, miten lääkäri tilanteen esittelee. Syöpäpotilasta ei juuri auta, jos hän kuulee joutuneensa tilanteeseen, jossa solut alkavat jakautua kontrolloimattomasti. Hän ei kykene näkemään, miten olosuhteisiin pystyisi vaikuttamaan.
Hankalien ilmiöiden ymmärtämistä voi helpottaa; ne ovat luonnehdittavissa kielikuvia hyödyntäen. Metaforahan liittää yhteen kaksi asiaa niiden samankaltaisuuden perusteella.
Usein toinen käsitteistä on abstrakti tai muuten vaikeatajuinen, toinen taas konkreettinen. Taudin kytkeminen arjen todellisuuteen lisää sairaan uskoa parantumiseen.
Professori Michael Hanne on tutkinut potilastyössä käytettyjä metaforia. Niiden lähtökohdat vaihtelevat kulttuureittain. Länsimaissa ihmisen keho on jo kauan hahmotettu koneeksi.
Ruumis on kuin kello, sydän kuin pumppu – niiden on toimittava. Osa kuvista on sotaisia. Bakteerit hyökkäävät, syöpäsolut rakentavat siirtokuntia. Toisaalta immuunijärjestelmä puolustaa ruumista.
Perinteinen kiinalainen lääketiede sen sijaan suosii virtaamisen ja tukkeumien kuvia. Niiden lähteenä on todennäköisesti yhtäläisyys terveen ruumiin ja tehokkaan kastelujärjestelmän välillä. Sairaus ehkäisee energian vapaan kulkemisen, mutta hoito auttaa poistamaan esteen.
Kuviin turvautuvan lääkärin on varmistettava, että ne sopivat potilaan kokemuksiin, emotionaaliseen tilaan ja kiinnostuksen kohteisiin. Esimerkiksi taudin yhdistäminen taisteluun, ”tapetaan vihollissolut”, saattaa herättää rintamasotilaassa traumaattisia muistoja.
Parempi onkin kuvata hoitopäätöksiä matkana; kulkuvälineen ohjaamisesta on vastuussa potilas itse. Purjehtimiseen mieltynyt toteaa saattohoidon laadusta keskusteltaessa, että hän haluaa olla oman laivansa kapteeni.
Toivottavasti saamme taudit karkotettua etäälle. Mielikuvat keinoista eroavat. Joku pitää vihollista loitolla vitamiinien avulla. Joku uskoo sairauksien väistyvän, kun avataan kaikki kanavat keväälle!
Kirjoittaja on kielenkäytön tutkija.