Muistan yhä ensimmäisen itsenäisen vierailuni lähikirjastoon ensimmäisellä luokalla koulussa. Kävelin sivukirjastoon, jossa olimme ensin käyneet tutustumassa koko luokan kanssa. Elettiin 70-luvun loppupuolta.
Lainasin useita Pekka Töpöhäntä -kirjoja, siis niitä, joissa on vain tekstiä. Palautuspäivä merkittiin pahviseen korttiin.
Ihan pian sivukirjasto muutti lähemmäksi kotia, ja sekös vasta oli mukavaa. Muistan vieläkin kirjojen hyllyjärjestyksen: Vasemmalla Viisikot ja SOS-kirjat, yhdessä nurkassa Kapteeni Nemot, toisessa nurkassa Neiti Etsivät.
Nykyään, noin 40 vuotta myöhemmin, käyn kirjastossa aivan liian harvoin. Nyt olen kuitenkin saanut kirjastoihin uuden sytykkeen, jonka antoi Helsinkiin rakennettu Oodi.
Ei siitä Oodista uutta lähikirjastoani tule – sinne on sentään matkaa maantietä noin 550 kilometriä.
Mutta niin vain Oodi on säteillyt Kainuuseen saakka ja muistuttanut kirjastojen olemassaolosta ja merkityksestä. Oodi on lippulaiva ihan kaikille kirjastoille ja kirjastoautoille.
Jos kerta Oodista on tullut niin suosittu, miksi kirjastoja ei voisi korostaa muuallakin? Uutuuden viehätystä ja upeaa arkkitehtuuria ei ehkä joka kirjastosta löydy, mutta ne tärkeimmät eli kirjat, muut materiaalit ja osaava henkilökunta löytyvät.
Yläasteella lainasin kirjoja koulun kellaritiloihin perustetusta pienestä koulukirjastosta. Kaverin kanssa kävimme lainaamassa sairaalan kirjastosta, vaikka emme olleet sairaita. Kotikaupunkini Kajaanin maakuntakirjasto on edelleen hieno paikka.
Yliopistossa se kirjasto vasta mieluinen paikka olikin. Kun tenttikirjat eivät inspiroineet, lähdettiin istumaan kirjaston kahvilaan, ja siellä sitä muuten sitten istuttiinkin.
Kaikissa elämäni kirjastoissa palvelu on ollut hyvää. Erityisen tärkeää palvelun pelaaminen oli yliopiston isossa kirjastossa.
En ole käynyt vielä Oodissa, mutta se on ehdottomasti listallani, kun menen seuraavan kerran pääkaupunkiin. Jos matkustan junalla, kirjasto onkin siinä ihan lähellä.
Ehkä Oodista vielä tulee minulle tärkeä paikka, jossa käyn useammankin kerran. Siellä tuntuu olevan paljon nähtävää ja tekemistä, mistä kertovat selkeät nettisivut.
Maailma on pienentynyt 70-luvun lopusta, kun tallustin lähikirjastoon laukku olalla. Ehkä Oodi onkin uuden ajan lähikirjasto, kaukana fyysisesti, mutta lähellä henkisesti.
Vastakkainasettelu metropolin ja maakuntien Suomen kesken on ollut viime aikoina kovaa. Nyt Helsinki on kuitenkin onnistunut tuomaan Oodilla pääkaupunkia läheisemmäksi kaikille suomalaisille.
Voisiko Oodista syntyä jotain yhteistä hyvää kaikille suomalaisille?