Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Hämeenlinnan keskusta on jo tyhjennetty – Seuraavaksi rajat kiinni

Muutama Hämeenlinnan seudulta jo onnekkaasti pois päässyt tai toimintansa lopettanut on tilittänyt tuntojaan julkisuudessa, muun muassa Reskalta eläköitymässä oleva optikko Juuso Ahonen (Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 1.5.).

Tikun nokassa ovat olleet kaupungin hallinnon käsittämättömät strategiset päätökset kuten keskustan tyhjentäminen aluksi Tiiriöön ja lopulta moottoritien katteelle.

Asemanrannan maksullinen liityntäpysäköinti on viimeinen niitti Hämeenlinnan ja koko ympäröivän maakunnan kehitykselle.

Junalippu Tampereelle on halvimmillaan 3,15 euroa ja Riihimäelle 2,30. Mikä on kaupungin “kohtuullinen” välistäveto euroissa esimerkiksi näihin liittyvälle päivän pysäköinnille Asemanrannan parkkitalossa?

Seutukunta elää pitkälti Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan asukkaiden pendelöinnistä Helsingin, Tampereen, Lahden ja Turun suuntiin.

Työmatkapendelöinti on edullista rahantuloa, kun muut järjestävät työpaikan ja matkalaisen kotikunta perii verot.

Laajasti ottaen kysymys ei ole vain pysäköintimaksuista, vaan muun muassa kiinteistöjen arvosta koko laajalla jo muutenkin väestökadosta kärsivällä seutukunnalla.

Mediaa on kutsuttu vallan vahtikoiraksi. Valitettavasti paikallisesta lehdistöstä ja paikallisradioista on tullut myötäsukaisia puudeleita, jotka iloisesti heiluttavat häntää rakennusliikkeille ja niiden talutusnuorassa olevalle kaupunginhallinnolle. Vastavoima puuttuu.

Surullista on lukea samaan joukkoon myös Hämeen ely-keskus, jolta Asemanrannan kaavaehdotuksen ehdotusvaiheen lausunnossa löytyy kyllä sympatiaa melojille, mutta ei sanaakaan liityntäpysäköinnin ongelmille.

Jos jotain erityistä halutaan autoja varten rakentaa, maksuttoman liityntäpysäköinnin jatkamiseen on kaksi mahdollisuutta.

Ensimmäinen on, että parkkitaloon pääsee vuorokaudeksi maksutta näyttämällä kortinlukijalle etukäteen ostetun matkalipun koodia, siis sitä samaa, jonka konduktöörikin lukee.

Toinen mahdollisuus on tinkiä hieman 17 miljoonan investoinnista ja tuplata nykyinen maksuton parkkialue rakentamalla sen päälle toiseksi kerrokseksi yksinkertainen betonitaso.

Sellainen on käytössä mm. Helsingissä eräässä bussiterminaalissa. Hämeenlinnassa on betoniosaamista.

Maksuton ja vaivaton liityntäpysäköinti kaikkiin neljään suuntaan on seutukunnan elinehto, siis myös linja-autoasemalta Turkuun ja Lahteen. Varmaan monen muunkin tekisi mieli käydä joskus päiväseltään bussilla Turussa tai Lahdessa. Pienikin maksumuuri pitää rajat kiinni.

Merimiesunionin puheenjohtaja Niilo Wällärillä oli tapana sanoa: “Tosiasiat voin antaa, ymmärrystä en.”

Jukka O. Mattila

puheenjohtaja

Suomen Laatuyhdistys ry:n

Osaamisen kehittämisfoorumi OKF

Hattula