Lottapatsas on löytänyt paikkansa Hämeenlinnan keskustasta oltuaan sitä ennen ehdolla myös muualle.
Onkin merkittävä asia, että patsas kelpasi tänne Hämeenlinnaan kunniapaikalle, vaikka sitä “puolipoliittista” rutinaa pidettiinkin.
Itse patsasta ei ole isommin arvosteltu, mutta hevosta on.
Se ei ole ruma, vaan juuri sellainen kuin sota-ajan hevonen oli. Sen näkee, kun katsoo hevosen suuhun ja huomaa eläimen arvokkuuden. Hienoja oivalluksia ja havaintoja taitelijalta!
Jos ei ole elänyt sota-aikaa, noita taitelijan valintoja voi olla nuorempien katsojien vaikea ymmärtää.
Ihmettelen, ettei Hämeen Sanomien nimimerkki Antti ole ottanut asiasta paremmin selvää, vaan lähti moittimaan hevosta rumaksi. Kyseisellä nimimerkillä on kirjoitettu jo 1800-luvun puolella eli paljon ennen sota-aikaa. Taustatietoja olisi ollut saatavilla.
Lotta ja hevonen hoitivat tehtävänsä kiitettävästi sotavuosina 1939–1944 ja kotiseudun naiset pitivät yllä tasavallan ruokahuoltoa.
Ilman heitä ja maanviljelmiä emme olisi pärjänneet. Olisimme nääntyneet leivän puutteeseen.
Kiitos taistelujen keskellä uurastaneille, rohkeille lotille ja kotirintaman emännille apulaisineen! Teidän työtänne tarvittiin.
Kiitos Hämeenlinnan kaupungille, että patsas on nyt kunniapaikalla ja siinä pysyköön hyvässä hoidossa.
Antti Kankkunen
Hämeenlinna