Viimeisten 10 vuoden aikana Lammin lukion lakkauttaminen on noussut kolme kertaa julkiseen keskusteluun. Toistuvat selvitykset aiheuttavat Lammilla epävarmuutta, mikä tuntuu kohtuuttomalta erityisesti pitäjän asukkaita ajatellen.
Pelkään, että lakkauttamiskohu vähentää Lammin pitäjän elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta sekä luo imagohaittaa elinkeinoelämälle
Lammin lukio on Hämeenlinnan kaupungin brändin mukaisesti ihan lähellä. Se on ihmisen kokoinen ja vetovoimainen lähilukio.
Lähilukio on luonnollinen valinta
Harvassa ovat ne Lammin ja Tuuloksen nuoret, jotka hakeutuvat muuhun lukioon kuin omaan lähilukioonsa. Lammin lukio on myös monille Hämeenkosken nuorille itsestään selvä valinta lukio-opintojen suorittamiseen.
Vastuulliseen yhteisten asioiden hoitamiseen kuuluu huolellinen selvitystyö.
Kun Hämeenlinnan kaupungin lukiotoimintojen selvitys kevään aikana valmistuu, kenenkään ei pitäisi yllättyä siitä, että lähilukion kustannukset ovat verrokkejaan korkeammat. Jos halutaan turvata lukiokoulutuksen saavuttavuus ja alueellinen yhdenvertaisuus, se edellyttää investointihalukkuutta.
Yläkoulun ja lukion rehtorina olen syvästi huolissani siitä, miten Lammin pitäjän lapsille ja nuorille turvataan oikeus tasa-arvoiseen ja laadukkaaseen perusopetukseen.
Perusopetus on samalla uhattuna
Hakkalan koulun 23 opettajasta peräti 10 toimii opettajana myös Lammin lukiossa. Lukion lakkauttaminen heikentäisi Hakkalan koulun virkarakennetta niin, että laadukkaan perusopetuksen järjestäminen olisi vakavasti uhattuna.
Mikäli Lammin lukio lakkautettaisiin, myös lukiokoulutuksen saavuttavuus heikentyisi. Toisin kuin suurimmalla osalla Hämeenlinnan lukiolaisista, lammilaisten lukiolaisten edestakaiset koulumatkat lähikaupunkien lukioihin olisivat 80–100 kilometriä päivittäin.
Asukkaiden hyvinvointia ei saa unohtaa
Tällaiseen arkeen ei pitäisi Lammin nuoria saattaa kaupungissa, jonka strategia painottaa asukkaiden hyvinvointia.
Myös lukiokoulutuksen uudistuva opetussuunnitelma korostaa sitä, että nuorella tulisi olla mahdollisuus elämänmakuiseen arkeen lukiovuosina.
Kun Lammin päättäjät perustivat Lammin lukion vuonna 1961, se oli ilmaus heidän sivistystahdostaan.
Tarvitaan investointia tulevaisuuteen
Lammin lukio täyttää vuoden kuluttua 60 vuotta. Nyt punnitaan, missä määrin Hämeenlinnan päättäjillä on samaa sivistystahtoa, joka sai aikanaan Lammin päättäjät perustamaan Lammin lukion.
Koulutuksen alueellisen tasa-arvon turvaaminen edellyttää investointihalukkuutta.
Lammin lukion säilyttäminen on investointi tulevaisuuteen, sillä lapsissa ja nuorissa on myös Lammin pitäjän tulevaisuus ja toivo. Lasten ja nuorten sivistykseen ja hyvinvointiin kannattaa investoida. Se on resurssiviisasta.
Esa Kähkönen
Hakkalan koulun ja Lammin lukion rehtori