Lauantaina Hämeen Sanomat kertoi, että hammashoito alkaa pyörimään Hämeenlinnassa.
Ihan kokemuksen rintaäänellä voi kertoa, että perjantaina menin terveyskeskukseen klo 10 ja kyselin mahdollisuutta hammaslääkärin vastaanotolle. Sain ajan kello 13, siis samana päivänä. Tuli kiire, sain neljä antibioottia, jota piti ottaa tuntia ennen ja tietenkin heti otettiin INR-verikoe, Marevan-lääkityksen kontrolloimiseksi. Siis näin meillä Janakkalassa on toimittu koko ajan.
On hieno asua kunnassa, jossa niin luottamusmiehet kuin virkamiehetkin tekevät sen tärkeimmän, eli ovat aidosti vain kuntalaisten hyvinvoinnin puolesta. Ei mitään omaa etua tavoitellen, no jos joku ehkä tajuaa kuntalaisten edun ja sivuuttaa sen omalla edulla.
Olen valmis maksamaan enemmän veroja vaikka parikin äyriä, jossa terveys- ja koulutus asiat hoidetaan kunnolla jatkossakin. Ja me saamme uuden terveysasemankin ihan pian – hienoa sekin!
Ossi Lehtiö
Tervakoski