Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston maanantai-illan kokous tarjosi hapanimelää esimakua säästöpäätösten vaikeudesta.
Tuo kiteytyi niin herkullisesti Alvettulan päiväkodin lakkautusesitykseen, että päättäjien kiemurtelu hellankoukussa ansaitsee poliittisen pilapiirroksen, edes sanallisen.
Pieni kyläpäiväkoti säästyi. Tällainen kuva piirtyy:
Kun hiilet ovat kuumina, heitä niille hauholainen, tuumaa kokoomus. Siinä tanssahtelee Ville Honkasaari. Suusta pääsee “tärkeitä säästötoimenpiteitä” ja ryhmäpäiväkoteja, jotka täytyisi “ottaa ajattelumaailmaan”.
Kokoomusryhmän improvisoiman ponsiesityksen läpiluku sujuu mitenkuten. Ei ole (yksin) Honkasaaren vika, että ponsi jäi ponnettomaksi, vaihtoehtojen luetelmaksi.
Pätsin yllä lentelee haukkoja ja kyyhkysiä: kokoomus jakaantuneena 13–1, demarit vielä enemmän: 10–4. SDP:n haukoista ainoa, joka tohtii laskeutua perustelemaan kantaansa, on Ranjith Kumar Prabhakaran.
– Alussa varmasti tekee pientä kipeää, ymmärrän sen, hän huudahtelee. Äänestäjien henkiset haulit viuhuvat.
Yksimielisesti päiväkotia puolustaneen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan (sihy) puheenjohtajistosta Mika Einiö (sd.) ja Jani Koivusaari (ps.) pitävät tiukasti nuttunsa napitettuina, mutta tuolla luennoi Antti Ahonen (kok.) vasemmistoliitolle yksityisen päivähoidon osuudesta kaupungissa. Käännetyn takin selkämyksessä lukee “Ponnella onneen”.
Sama teksti on paidassaan Helena Lehkosella (kok.), joka pudottelee viileästi perusteluja päiväkodin lakkautukselle: peruskorjaukseen ei ole varaa.
Kahden päähahmon, kahden valtapuolueen, varjossakin tapahtuu.
Takkiaan kääntää nyt kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Airi Raitaranta, samalla kun vihreä ryhmäkumppani Veera Jussila on ylpeä asukkaiden taisteluhengestä ja pitää Alvettulasta saatavaa säästöä lähes mitättömänä.
Tosiaanko päiväkodin lakkautus tasapainottaisi kaupungin talouden?! tivaa Lulu Ranne (ps.), mutta kukaan ei tunnu kuuntelevan, paitsi apulaiskaupunginjohtaja, jonka virka on taas menossa silppuriin.
Kristillisten huolenpitäjien käpertyessä hellimään pitäjien lähipalveluja piirtää keskusta loivin liikkein kaarta vetovoimaisesta maaseudusta globaaliin antikaupungistumisen akanvirtaan.
Mutta tuossapa, ihan keskustan keskellä,istuu maanläheinen Rengon mies ja pyytää viimeisen puheenvuoron – Antti Leinikka, joka vielä pari viikkoa sitten oli kaupunginhallituksessa päiväkotipyövelinä.
– Jälleen kerran on käynyt niin, että kun olen seurannut keskustelua tarkalla korvalla, niin omakin mieli rupee muuttumaan. Minunkin pitää asettua päiväkodin jatkamisen kannalle.
Valtuuston paras kuuntelija.