Isovanhemmat Sairiosta, poika poikasineen Helsingistä ja koira tapaavat sovitusti Ahvenistolla.
Pitkästä aikaa voidaan tehdä matkaa yhdessä. Lempeä tihkusade ei haittaa. Sininen hämärä pehmentää puitten ääriviivat. Pidämme toisiamme kädestä.
Osallistumme pyhiinvaellukseen hyvässä seurassa. Järven reunat ovat pakkasyön jälkeen ohuessa riitteessä.
Jokapäiväinen leipä muutakin kuin syötävää
Pienimmäinen harmittelee, ettei tullut luistimia mukaan. Yksikaksikolmeneljä kynttilää, laskee pieni. Isompi jo eskarilainen tietää, että on neljäs adventti, enää neljä luukkua avaamatta. Hän osaa jo lukea reitin varren muistilapuista raamatunlauseita. Jokapäiväinen leipä, johon kuuluu muutakin kuin syötävää. Anteeksi antaminen. Hän osaa myös sen.
”Kansa joka vaeltaa pimeässä, löytää valon” tarkoittaa kai meitä täällä kuusten varjossa, tulkitsee poika lukemaansa.
Saako juosta, kun ei jaksa enää kävellä
Seuraavien kynttilöiden luota jokainen saa mukaansa yhden kotiin rukouskynttiläksi. Pikkuinen ei jaksa enää kävellä, toivoo, että saisi luvan juosta. Laukaten ja hypellen hän purkaa iloaan puiden varjoissa rakkaitten ihmistensä seurassa.
Ja matka jatkuu seuraavien kynttilöiden luo. Sillä rastilla lapset siunataan ja aikuiset nauttivat ehtoollisen. Matka jatkuu, hämärä muuttuu pimeäksi. Mäen rinteestä alkaa kuulua laulua. Maa on niin kaunis, me kaikki yhdessä laulamme.
Valo loistaa joulusta ja ilosta
Matka jatkuu, hämärä muuttuu pimeäksi, mutta valo loistaa joulusta, yhdessä olemisen ilosta ja ihanuudesta!
Kiitos Ahveniston jumalanpalveluksesta, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta!
Ihan parasta, mitä seurakunta voi tarjota.
Maija Paavilainen
Hämeenlinna