Ruokakaupassa käyminen näin korona-aikaan on yhtä painajaista, jos ihmisellä on paniikkihäiriö tai allerginen yskä. Ei voi käyttää maskia, koska maski aiheuttaa allergisen reaktion, alkaa yskittää ja kurkku menee tukkoon. Paniikkihäiriöiselle tulee tunne, että tukehtuu maskiin. Noutoruokaan ei kaikilla ole varaa, eikä kaikilla ole läheisiä asioimaan puolestaan. Ruokakaupassa on kaikkien kuitenkin käytävä, korona-aikanakin, jos haluaa pysyä hengissä, myös niiden, jotka eivät voi käyttää maskia sairauksiensa takia.
Menninkäinen
Ilmastokeskustelu (HäSa 9.3.) kaipaa tosiaankin realismia ja tervettä järkeä. Valitettavasti ilmastoasiasta on tullut tärkeä vallankäytön väline monille ihmisille, myös puolueille ja tiedotusvälineille, esimerkkinä Yle. Vastaavaa niillä ei ole ollut sitten Neuvostoliiton, YYA:n ja suomettuneisuuden ajan. Sen varjolla voi vapaasti syyllistää, ahdistella ja heittää lokaa tavallisten ihmisten niskaan ilman perusteluita ja vastuuseen joutumisen pelkoa.
M H
Lue myös: Ennusteet ovat ennusteita, mutta silti luotettavinta tietoa (mielipide, 11.3.2021)
Nyt tuntuu demareiden ja vihreiden entisillä ja myöhemmin pudotetuilla ehdokkailla olevan perussuomalaisia kohtaan täysi paniikki, kun heidän ainoa vaaliteema on tavalla tai toisella mollata tulevaa vaalivoittajapuoluetta. Ymmärrän heidän tuskansa.
Artturi
Persujen on turha uhriutua ja jeesustella trollaamisista ja kiusaamisista (Lyhyesti lukijoilta, HäSa 9.3.) niin kauan, kun Jani Mäkelän kaltaiset puolueen edustajat tykittelevät Twitterissä ilman mitään filtteriä. Nimimerkin suojista kirjoittelu puolestaan on terveysteko, kun puolueen omatkin saavat jo vasarasta kansan urhoilta.
Vellihousu Anonymous
Perussuomalainen paikallinen “napamies”, kuten myös nimimerkki Orpopersu elävät täysillä menneisyydessä. Jos jotain oli tai olisi pitänyt olla, ei se nyt ja varsinkaan tulevaisuudessa merkitse mitään. Kansalle merkitsee työ, turvallisuus, terveys, yhteisöllisyys ja päättäjät, jotka huomioivat koko yhteisön hyvinvoinnin!
Vassari
Lapsenlapsi soitti 7. maaliskuuta Kanta-Hämeen keskussairaalaan, että mummo on täysin kuuroutunut. Sanoivat, että lääkäri haluaa katsoa ja katsoi. Sanoi, ei kerkiä hoitamaan, että terveyskeskukseen on mentävä. olen yksinasuva yli 80-vuotias, miten voin hoitaa, kun en kuule kyseisestä asiasta. Lasku tulee saamattani mitään hoitoa.
M L H
Saimme lukea lehdestä (HäSa 8.3.) kuinka Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä valtuuston puheenjohtaja kertoivat, että nykyinen valtuusto on kykenevä valitsemaan uuden kaupunginjohtajan. Edellisillä ei ole ilmeisesti lainkaan velvollisuutta perehdyttää seuraajaansa, koska lomat painaa päälle. Vasta vähän aikaa sitten saimme lukea heidän mietteitään, kuinka tämä nykyinen valtuusto ei voi tehdä leikkauspäätöksiä. Joko he olisivat kykeneviä siihenkin, vai jätetäänkö ne ikävämmät asiat seuraavien huoleksi? Tiistaina kerrottiin (HäSa 9.3.), että soten esivalmisteluun on valittu apulaiskaupunginjohtaja. Kuinkahan tässä seuraavan perehdytys menee vai jääkö eläkkeellä oleva ihminen valmistelemaan näitä asioita?
Pää Pyörällä Piirileikissä
Tarkennuksena latujen Digiosaalle (Lyhyesti lukijoilta, Häsa 9.3.): Löysin oikean linkin Google-selaimella kohdasta, Hiihtoladut-Hämeenlinna.
Nyt suksimaan
Digiosaaja varmaan tulee olla sen, joka haluaa tietää, missä kunnossa ladut ovat. Hiihtolatujen otsikkosivulla on eri tiedot päivityksestä kuin yksittäisten latujen kohdalla. Aiemmin tiedot taisivat löytyä helpommin. Onko mahdotonta antaa otsikkosivulla neuvoa minun kaltaisilleni? Vai onko digiosaajilla jokin etuoikeus tuohon tietoon? Jos otsikkosivulla on viikon vanha päivitystieto, pitääkö silti reittikohtaisesti etsiä hiihtokunnossa olevaa latua?
Lauri, vain ATK-ajokortin verran digiosaaja
Ammattiliitto PAM Aloittaa yt:t. Tappioita vuosittain noin 4,3 miljoonaa.. Miten taloutta on oikein hoidettu ja paljonko ovat hallinnon palkkiot?
Kysyn vaan