Kansanedustaja Lulu Ranne esittää mielipiteensä Hämeen Sanomien mielipidepalstalla 17.7. otsikolla ”Ja se piru vie lopulta koko käden”. Ranteen ajamana perusajatuksena on se, että Euroopan komission julkaisema ilmastopaketti tarkoittaa kahden asian vähentämistä: sekä kasvihuonekaasupäästöjen että kansallisen päätäntävallan.
Siinä missä populistilta on yllätyksetöntä kuulla populistista puhetta, on ilmastonmuutoksen vaikutuksen vähentämiseen keskittyvä ilmastopolitiikka liian tärkeää perustuakseen asiavirheisiin.
Metsästrategiassa kuultiin näkemyksiä
Esimerkiksi, Suomelle tärkeään metsästrategiaan liittyen Ranne nostaa mielipidekirjoituksessaan esiin idean, jonka mukaan Euroopan komissio ei ole tukeutunut lainkaan metsäalan asiantuntemukseen strategian laatimisessa.
Tämä ei ole totta – siinä missä Euroopan komissio nojautuu keskeisesti toiminnassaan asiantuntijanäkemyksiin, tällä kertaa he järjestivät myös Euroopan laajuisen julkisen konsultaatioprosessin kyseiseen metsästrategiaan liittyen, jossa Euroopan kansalaiset, instituutiot ja organisaatiot sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta jakoivat näkemyksensä.
Lisäksi, siinä missä Suomen maapinta-alasta 73 % on metsää, Euroopan unionin tasolla luku on noin 40 %, edustaen siis keskeistä taloudellista, sosiaalista ja ympäristöllistä luonnonvaraa myös eurooppalaisella mittapuulla.
“Jokaisen ihmisen elintapa muuttuu”
Ranne kirjoittaa, että ”ilmastopaketin vastustamisessa on kyse kamppailusta kestävän suomalaisen elämäntavan puolesta”.
Se, mihin hän ”kestävällä suomalaisella elintavalla” viittaakaan on epäselvää, vaikkakin epäolennaista – ilmastonmuutoksen myötä maailman jokaisen ihmisen elintapa muuttuu, kansalaisuuteen katsomatta.
Kansallisen päätäntävallan idea perustuu historiassa Westfalenin rauhansopimuksiin vuodelta 1648.
Siinä missä se on kansainvälisessä politiikassa tänä päivänäkin perustavanlaatuinen hallinto- ja päätäntämalli, on se muodossaan rajoitettu. Parhaiten sillä on mahdollisuus soveltua poliittisiin päätöksiin, jotka rajautuvat kansallisten rajojen sisälle, kuten kansalaistensa verotukseen.
Puolestaan ylikansalliset asiat, kuten ilmastonmuutos, eivät rajoitu valtion rajojen sisään, eikä niitä täten ole riittävää käsitellä kansallisena asiana.
“Kyse poliittisesta mahdottomuudesta”
Euroopan unioni on Suomen näkökulmasta tärkein ylikansallinen elin ylikansallisten asioiden hoitoon.
Suomella, kuten muillakaan valtioilla, ei ole mahdollisuutta käsitellä ylikansallisia asioita yksinomaan kansallisella päätäntävallalla. Kyse ei ole kestämättömyydestä, vaan poliittisesta mahdottomuudesta.
Euroopan komission ilmastopaketin tärkein tavoite on luoda Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Tämä on tavoite, johon kaikki sen 27 jäsenmaata ovat sitoutuneet.
Siinä missä toimintatapojen yksityiskohdista tulee keskustella jo pelkästään demokraattiseen päätöksentekoonkin kuuluen, tämän tärkein lopputavoite ohjaa myös Suomen kansallisen tason muutoksia.
Lopuksi, siinä missä Ranne viittaa esimerkiksi The Economistin vuosikymmenten takaisiin kirjoituksiin etsiessään väitteilleen perää, hän unohtaa tärkeän seikan – Euroopan unioni, jonka hallinnoiva elin sen komissio on, on tärkeä kansallisvaltioiden yhtymäkohta.
Niinkin tärkeä, että sen keskusteluun ja rauhanomaiseen vuorovaikutukseen perustuva ideologia on palkittu Nobelin rauhanpalkinnolla.
Salla Turunen
valtiotieteen ja kansainvälisen politiikan tohtorikoulutettava
Bergen, Norja/Parola, Suomi