Koronapandemia on horjuttanut pahoin Kansainvälistä olympiakomiteaa ja mahtikisojen järjestelykoneistoa.
KOK:n johdolle oli pitkään mahdoton ajatus siirtää Tokion kesäkisoja, mutta ylpeys oli nieltävä. Sitten mahdotonta oli ajatus kilpailla ilman yleisöä, mutta taas oli nöyrryttävä.
Tokion olympialaisten avajaisia vietetään tänään perjantaina. Kisat ovat alkaneet oudoissa tunnelmissa.
Olympialiikkeen historiassa on ollut skismoja, mutta tavatonta on isäntämaan kansalaisten vastustuksen ja järjestäjätahon vastahangan määrä.
Korona piinaa Japania, eikä ulkomaalaisten kisajoukkueiden ja median tuloa maahan katsota hyvällä. Kisojen perumisestakin on puhuttu ja sponsoreista osa on kääntänyt takkinsa. Olympiatunnelmaa saa poikkeustilaan julistetussa Tokiossa hakea.
KOK:n johdon puheet ihmiskunnan yhdistymisestä ja suuresta olympiahengestä kuulostavat nyt väkinäisiltä.
Kisat voi nähdä henkisenä toivon merkkinä tai sitten rahavallan voittona.
Epävarmaa on, kuinka poikkeuksellisina Tokion kisat jäävät olympialiikkeen historiaan. Pahin skenaario on, että korona ryöstäytyy valloilleen ja vie myös kuukauden päästä pidettävät paralympialaiset.
Jos köpelösti käy, KOK kärsii valtavan imagotappion ja hallituspuolue menettää Japanissa valtansa. Muussa tapauksessa KOK voi tuulettaa työvoittoa vaan ei niin lihavia miljardivoittoja, mihin on tottunut. Hyvät kipurahat se toki saa televisiointikorvauksista.
Tokio ja Japani saavat niellä miljarditappiot ja jäävät paitsi normiolympialaisten piristysruisketta talouteensa. Imagohyötykin on kyseenalainen.
Olympiajohto on vakuuttanut, että urheilijoiden terveys ja kisojen turvallisuus ovat ykkösasia. Vaikka korona unohdettaisiin, terveysnäkökulmasta on erikoista, että Tokion kisat järjestetään urheilun kannalta pahimpaan aikaan, heinä-elokuun pätsissä.
Kisojen edetessä huomio siirtyy enemmälti urheilusuorituksiin. Kiellettyjen aineiden sijaan seurataan etenkin sitä, moniko urheilija saa koronapositiivisen tuloksen.
Urheilijoita ei pidä moralisoida. He ansaitsevat kisansa ja iso yleisö sirkushuvinsa. Sopii toivoa, ettei terveysriski laukea ja ettei olympialiikkeen rohkeus vaihdu uhkarohkeudeksi.