Euroopan komissio ajaa henkilöautoilun sähköistämistä kuin käärmettä pyssyyn.
Suomen itselleen asettamat tavoitteet edellyttäisivät useiden satojen tuhansien ladattavien hybridien ja täyssähköautojen lisäystä vuoteen 2030 mennessä. Tämäkin olisi vasta pieni murto-osa koko henkilöautokannasta, jonka nykyiseen uudistumisvauhtiin ja keskihintaan verrattuna tavoite vaatisi suomalaisilta useiden miljardien ylimääräistä investointia. Rahaa, joka olisi muusta kulutuksesta pois, rahaa, jota valtaosalla suomalaisista ei vain ole.
Lisäksi sähköautoilun todellinen yleistyminen vaatisi valtavan määrän latauspisteitä koteihin, työ- ja liikepaikoille sekä vähintään päätieverkon varteen.
Kyse ei ole sähkön kulutuksesta, vaan paikallisesta yhtäaikaisen lataustehon tarpeesta. Itseään vastuullisena pitävä media johtaa kansalaisia tietoisesti harhaan latauspisteiden tehontarpeen vaikutuksesta pienjänniteverkkoon muuntajineen ja siten sähköautoilun kustannuksiin.
“Ongelmasta vaietaan”
Hämeen Sanomat kirjoitti vasta nyt (17.7.), miten kauppojen pitäisi moninkertaistaa sähköliittymänsä ja sähköverkkonsa, jos sähköautoja aiotaan ladata pysäköintipaikoilla merkittävissä määrin. Jutun mukaan kiinteistöjen sähköverkkojen vahvistaminen, sen seuraukset ja kulujen kasvu on sivuutettu lähes täysin sähköautokeskustelussa.
Aihetta ei ole sivuutettu, vaan se tukahdutetaan. Jokainen suorittavan tason sähköammattilainen tietää mistä puhutaan, mutta ongelmasta puhujat vaietaan tai lytätään hiljaisiksi.
Puhuin aiheesta eduskunnassa jo 6.10.2020 sähköajoneuvojen latauspisteitä koskeneen lakiesityksen yhteydessä, kuuroille korville ja tyhjille silmille.
“Sama koskee taloyhtiöitä”
Euroopan komissio vaatii ilmastopaketissaan, että pääteille tulee rakentaa latauspisteitä 60 kilometrin välein, mutta ei sano, millaisia.
Sähkönkäyttötekniikan professori Juha Pyrhönen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta laski Ilta-Sanomien jutussa 16.7.2021, että sähköautoilun yleistyessä pikalatureita tarvitaan 22 kertaa niin paljon kuin Suomessa on nykyisin polttoainepumppuja.
Joten jos liikenneasemalla on vaikka neljä pumppua, vastaavan palvelutason pikalatausasemalla tulisi olla luokkaa 90 latauspistettä. Se tarkoittaa helposti 4,5–6 megawatin sähköliittymää.
Sama ongelma koskee esimerkiksi taloyhtiöitä. Merkittävä määrä latauspisteitä kasvattaa kiinteistön tehontarpeen helposti yli kaksinkertaiseksi, jos kaikki autot halutaan ehtiä lataamaan yön aikana.
Nyt se vielä onnistuu, mutta kun taajama-alueilla valtaosa kiinteistöistä alkaa rakennella latauspisteitä, vetelevät jakeluyhtiöt pian uusia 20 000 voltin keskijännitejohtoja sähköasemilta asti, ja lisäävät tai kasvattavat jakelumuuntamoita merkittävästi. Se ei ole halpaa lystiä.
“Lopuksi ajatus poikkeusoloihin”
Tämän kaiken maksavat kuluttajat perus- ja siirtomaksuissaan, ja pikalataus liikenneasemalla tulee maksamaan jotain aivan muuta kuin mitä sähkö maksaa.
Lue myös: Sähköautojen latauspisteet lisääntyvät, mutta mitä lataus jatkossa maksaa? Tähän S-ryhmällä ja Nesteellä ei ole vielä vastausta (23.7.2021)
Kun yhtälöön lisätään se, että tuulisähkön lisääntyvä osuus lisää sähköverkon kuormituksen säätelytarvetta ennennäkemättömällä tavalla, maksavat kuluttajat pian hunajaa pelkästään jo siitä, että voivat saada haluamansa tehon haluamanaan aikana.
Kun nämä ongelmat alkavat tosissaan vaikuttaa, ajaa autoilun sähköistäminen päin seinää.
Lopuksi ajatus poikkeusoloihin. Neste- ja kaasumaisia polttoaineita voidaan varastoida, ja varmistaa liikenne kriisitilanteessakin. Haluatteko elää yhteiskunnassa, jossa jos luonto, vihollinen tai hallitus vetää töpselin seinästä, kukaan ei aja minnekään?
Lulu Ranne
kansanedustaja (ps.), diplomi-insinööri
Hämeenlinna