Viihtyisät kaupunkikeskustat ovat käveltäviä ja pyöräiltäviä. Monissa Euroopan maissa on kehitetty pandemian aikana kaupunkia ihmisille.
On haluttu saada asukkaat liikkumaan, viettämään aikaa ulkona ja käyttämään lähipalveluita. Tämä on tarkoittanut lisää pyöräkaistoja, puistoja ja käveltävää kaupunkia.
Uudenlaista kaupunkikulttuuria
Me yhdessä voimme luoda uudenlaista kaupunkikulttuuria myös Hämeenlinnaan.
Oulun tai Amsterdamin pyöräilykulttuuri ei ole yhden yön tulos, vaan se on syntynyt tarjoamalla ensin pyöräteitä asukkaille. On annettu mahdollisuus liikkua lihasvoimalla.
Myös pyörällä ja kävellen liikkuvat asukkaat ja perheet ovat maksavia asiakkaita. Nyt kun valtio antaa avustusrahaa yli miljoona euroa keskustan pyörätieverkoston kehittämiseen, olisi vastuutonta jättää se käyttämättä!
Jokainen euro tuottaa kolmen euron hyödyt
Ensin tarvitaan pyörätiet, sen jälkeen voimme odottaa pyöräilykulttuurin kehittyvän.
Helsingin kaupungin tutkimuksen mukaan jokainen pyöräilyyn sijoitettu euro tuottaa yhteiskunnalle reilun kolmen euron hyödyt.
Tärkein hyöty ovat pienentyneet sairaanhoitokulut parantuneen kansanterveyden ansiosta.
Hyvinvointia, terveyttä ja päästöttömyyttä
Kävely ja pyöräily tarjoavat liikkujalle vapautta, lisäävät hyvinvointia ja terveyttä sekä ovat päästöttömiä liikkumistapoja.
Pyöräilyn edistäminen on erinomainen terveysteko!
Outi Bottas, Esa Erkamo, Veera Jussila, Emma Kolu, Päivi Lilja, Andrei Sergejeff, Päivi Sieppi, Mirka Soinikoski, Pekka Verho
Vihreän valtuustoryhmän jäseniä
Hämeenlinna