Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuoret lihovat ja se uhkaa koko yhteiskuntaa

Päätöksenteossa ei kannusteta lapsia ja nuoria liikkumaan riittävästi. Malli saadaan kotoa, joten jokaisen vanhemman pitäisi herätä ja kantaa vastuuta oman lapsensa kunnosta.

Tuoreimmat Move-mittaukset ovat karua luettavaa. Niistä käy ilmi, että koko maassa 40 prosenttia mittausikäisistä koululaisista ei ole kunnossa eli siis yli 40 000 lapsella ja nuorella on fyysisen toimintakyvyn kanssa ongelmia. Testit tehdään vuosittain viides- ja kahdeksasluokkaisille.

Kanta-Hämeen tulokset on maan keskiarvoa heikommat eli yhä useampi viides- ja kahdeksasluokkalainen on fyysiseltä toimintakyvyltään keskimääräistä heikommassa kunnossa ja se uhkaa lapsen ja nuoren hyvinvointia. Huonolla kunnolla on yhteys esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin.

Tulokset tulisi ottaa tosissaan ja on osin otettukin. Päätöksenteossa se ei kuitenkaan tarpeeksi näy.

Koululaisille järjestetään jo nyt liikunnallista iltapäivätekemistä, heidät otetaan mukaan koulujen pihojen suunnitteluun, mutta esimerkiksi pyöräilyä ei haluta edistää.

Taajamien uusille koulureiteille luvataan hidasteita, mutta niitä ei useinkaan tule lupauksista huolimatta eikä koululaisia juuri kannusteta kävelemään koulumatkoja. Vanhemmat voivat kuljettaa lapsiaan autolla vaarallisen koulumatkan takia, etenkin pimeään vuodenaikaan. Maaseudulla lapset ja nuoret istuvat pitkät ajat koulukyydeissä.

Urheiluseuroissa keskitytään myös varsin paljon siihen, että saataisiin houkuteltua lajin parhaat mukaan kilpaurheiluun.

Yhteistyö seurojen kesken on vähäistä ja se on johtanut siihen, että oma laji pitää valita varhain. Jos harrastaa montaa eri lajia, se ei yksinkertaisesti ole viidennellä luokalla enää mahdollista, koska treeniajat ovat päällekkäin eikä lajikustannuksissa jousteta sen mukaan, kuinka paljon harjoituksissa käy.

Pitäisikin ottaa mallia hyvistä esimerkeistä. Esimerkiksi Hauholla on jo vuosia sitten rakennettu toiminnallinen koulupiha, jossa nuoret viihtyvät vapaa-ajallakin.

Vastuu lapsista ja nuorista ei ole vain yhteiskunnan. Ensisijaisesti perheiden pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että lapset liikkuvat, ja tarjota siihen mallia ja mahdollisuuksia. Tätä tavoitetta yhteiskunnan pitää pystyä tukemaan kaikin mahdollisin tavoin.