Hämeenlinnaan perustettiin ympäristöministeriön päätöksellä vuonna 2001 Suomen ensimmäinen ja maailman toinen kansallinen kaupunkipuisto.
Kansalliset kaupunkipuistot ovat maankäyttö- ja rakennuslaissa määriteltyjä, kaupunkiympäristössä sijaitsevia arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laajoja kokonaisuuksia, joiden perustamisessa käytetään yhtenäisiä kriteerejä puistojen valtakunnallisen tason säilyttämiseksi.
Kansallisen kaupunkipuiston pitää sisältää kaupunkiluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä luonnonalueita, kansallisen historian tai kaupungin omien kehitysvaiheiden ymmärtämisen kannalta merkittäviä kulttuuriympäristöjä rakennuksineen sekä puistoarkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita.
Kyseessä ei ole kerran myönnetty arvonimi, vaan molemminpuolinen sitoumus alueen kulttuuri- ja luontoarvojen jatkuvaan hoitoon ja säilyttämiseen.
Hoito- ja käyttösuunnitelmaa noudatettava
Laki edellyttää ympäristöministeriön hyväksymän kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelman määräysten noudattamista alueeseen vaikuttavassa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Alueella sei aa tehdä niiden kanssa ristiriitaisia suunnitelmia tai päätöksiä.
Se merkitsee ”sitoumusta myös jatkossa vaalia alueen kulttuurihistoriallisten arvojen sekä eheiden maisema- ja luontokokonaisuuksien säilymistä myös tuleville sukupolville.” (Hämeenlinnan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2002).
Luonnontilaisia luontotyyppejä ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Viranomaisella on velvollisuus selvittää, mitä luontotyyppien suojelu edellyttää. Kaupunkipuiston rajausta voidaan muuttaa, jos alueen luontoarvoja muutetaan.
Kansallispuiston alueet Hämeenlinnassa ovat: linna ympäristöineen, koilliskulman alue, Verkatehdas ja keskustan rannat, Varikonniemi ja radanvarsialueet sekä Aulangon alue. Asemanseutua rajattiin pois kaavamuutoksen yhteydessä vuonna 2017.
Hämeenlinnan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa kriteereiden mukaisina alueen säilytettävinä luonnonarvoina mainitaan muun muassa ekologiset käytävät, Vanajaveden laakson luonto ja maisema sekä radanvarsikasvillisuuden kiinnostava lajisto.
Kehittämistoimien lähtökohtina ovat ekologisesti harkituilla toteutus- ja hoitotavoilla suojellut luonnonmukaiset ja monimuotoiset kasvustot sekä alueen maaperäoloille ja kulttuuritaustalle ominainen lajisto.
On keskitytty rakennusperintökohteisiin
Kaupungin tilaamissa kaupunkipuiston hoitosuunnitelmissa suurena heikkoutena on ollut se, että niissä on keskitytty yksipuolisesti kaupunkipuiston sinänsä tärkeisiin rakennusperintökohteisiin ja puistoihin.
On keskitytty puihin ja pensaisiin, eikä ole tunnistettu muuta perinnekasvillisuutta.
Suunnitelmat eivät ole lainkaan tunnistaneet kansallisten kaupunkipuistojen kriteeriä luonnontilaisten alueiden ja lajiston säilyttämisestä. Esimerkkinä tästä asenteesta on virkamiesten tuki Rantaraitille ehdotetulle kirsikkapuistolle.
Nähdäkseni nyt tarvitaan koko kaupunkipuistomme luonnonarvojen ymmärtämistä ja ajan tasalla olevan hoitosuunnitelman laatimista.
Tarvitaan myös korkealaatuista, helposti tavoitettavaa opaste- ja esitemateriaalia niin maastossa kuin verkossakin. Nykyinen verkkoaineisto on niukkaa, hajanaista ja epäinformatiivista. Vertailu Suomen muiden kansallisten kaupunkipuistojen esittelyyn sivustolla www.kansallisetkaupunkipuistot.fi herättää kysvmään, miksi omaamme laiminlyödään.
Hannele Seitsonen
FT, dosentti
Hämeenlinna