Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Urheilun hurmaa ja suolaa tarjolla isolla kauhalla EM-kisoissa

Euroopan mestaruuksia on jaossa roppakaupalla Saksan Münchenissä, jossa on saatu käyntiin monien liikuntalajien EM-viikko. Lajeja on soudusta, pyöräilystä ja voimistelusta pöytätennikseen, golfiin ja triahtloniin.

Suurin huomio Suomessa kohdistuu yleisurheilun EM-kisoihin, jotka alkavat tänään.

EM-kisat tarjoavat eurooppalaisille kilpailijoille paremman estradin loistaa, kun vanhan mantereen kasvatit ovat entistä tiukemmilla globaaleissa MM- ja olympiakisoissa.

Suomi lähetti yleisurheilun heinäkuisiin MM-kisoihin Oregoniin 36 urheilijaa ja sai tuliaisiksi neljä sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon.

EM-joukkueen koko on lähes tuplaantunut 69 urheilijaan. Varalla on lisäksi seitsemän urheilijaa. Edellisissä EM-kisoissa urheilijoita oli 42.

Joukkueen suurentunut koko on myönteinen signaali siitä, että yleisurheilun kokonaistaso on noussut viime vuosina. Tosin on samalla muistettava, että Venäjän sulkeminen kansainvälisestä yleisurheilusta on raivannut muille lisää tilaa.

Myönteistä on erityisesti naisten esiinmarssi. Tänä kesänä on syntynyt omia ja Suomen ennätyksiä

Oregonin MM-tuloksia vertailtaessa huomio kohdistui etenkin yleisurheilijoiden sijoituksiin eurooppalaisten keskinäisessä kamppailussa, mikä nostatti EM-kiimaa.

Yleisurheilun EM-kisoissa Suomi on jäänyt kokonaan mitaleitta tähän mennessä vain kahdesti: 1966 ja 2018. Nyt joku mitali olisi huipputuloksilla otettavissa, mutta mitaleita ratkaista tilastoilla.

Tällä viikolla on toiveiden lunastamisen aika. Taso ei siis ole yhtä korkea ja lavea kuin MM-kisoissa, mutta menestyminen arvokilpailussa vaatii suomalaisilta ehdotonta huippusuoritusta tai jopa tasonsa ylittämistä.

Kun yleisurheilijat kamppailevat kisoissa leipälajissaan, suurelle yleisölle kilpailut merkitsevät sirkushuveja. Aikataulu on ainakin penkkiurheilijalle otollinen, ei tarvitse kukkua hereillä aamuyöstä kuten viime kuun MM-kisoissa.

Urheilujohtajille kyse on kilven kirkastamisesta, vaikka Suomi ei ole enää entisaikojen urheilumaa. Nykyisin Suomen kilvoittelu esimerkiksi Ruotsin ja Norjan kanssa alkaa vaikuttaa yhä epätoivoisemmalta, kun Suomesta ei tahdo löytyä yksittäisiä maailmanhuippuja.

Urheilussa ei kuitenkaan kuulu antaa periksi, vaan antaa kaikkensa. Makea voitto ja katkera tappio ovat urheilussa niin lähellä tosiaan. Siinä on urheilun suola.