Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verotoimisto elää edelleen korona-aikaa ja pitää ovensa säpissä – Tilanne on surkea

Koronarajoitukset on poistettu jo aikoja sitten, mutta verohallinto ei ole koronarajoituksista luopunut.

Kaikkia kantahämäläisiä palveleva Hämeenlinnan verotoimisto on edelleen auki vain kolme tuntia viikossa tiistaisin. Aukioloajan tarkistamiseen piti palata syksyllä, mutta vielä ei ole tarpeeksi syksy verotoimistolle.

Olematonta aukioloaikaa on perusteltu paitsi koronalla myös sillä, että niin moni asiakas asioi digitaalisesti.

Syynä tosin taitaa olla se, ettei asiakkaita oikeasti haluta kohdata henkilökohtaisesti silmästä silmään.

Tilanne on absurdi. Läheskään kaikki eivät pysty asioimaan verotoimistossa tiistaisin kello 9-12, kun verotoimistoon tullaan matkojen takaa Lounais-Hämeestä asti.

Kaikkia veroasioita ei myöskään voi hoitaa digitaalisesti, vaikka näin usein väitetään.

Ikäihmisten kohdalla taas verohallinto on keksinyt vakioselityksen: ikäihmisillä on hyvin vähän tarpeita asioida verotoimistossa.

Kaikessa digitaalisuuskiimassa tulisi muistaa niitä kansalaisia, jotka eivät osaa käyttää digitaalisia palveluita tai heillä ei ole siihen tarvittavia välineitä. Osa ihmisistä ei myöskään pysty digitaalisesti tunnistautumaan tai heillä ei ole läheisiä, jotka voisivat asiassa auttaa.

Nykyisellä palvelumallilla kansalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa.

Sisä-Suomen verotoimiston verojohtaja n Sirkku Mäkelän mukaan 91 prosenttia verohallinnon asiakkaista asioi verkossa.

Kyllä. Eihän kansalaisilla ole muuta mahdollisuutta.

Verotoimiston someosaamista on kehuttu. Nokkeluus osuu kuitenkin omaan nilkkaan. Kekseliäät päivitykset eivät auta, kun palvelu sakkaa.

Hämeenlinnan verotoimiston kohtaloa pohditaan. Vaihtoehtoja on kolme. Joko jatkossa asioimme Tampereella ja Hämeenlinnasta pannaan verotoimiston ovet säppiin, toiminta jatkaa nykyisellään tai aukioloja laajennetaan.

Viimeinen vaihtoehto olisi suositeltavin. Hämeenlinnan verotoimisto palvelee kuitenkin laajalla-alueella asuvia kantahämäläisiä.