Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Energiakriisi kirittää lämmitystavan vaihtamiseen – Pientaloissa luovutaan kalliista sähkö- ja öljylämmityksestä

Pientalojen sekä rivi- ja kerrostalojen asukkaille on tarjottu viime vuosina niin keppiä kuin porkkanaakin siirtymiseksi pois fossiilisista kohti ilmastoystävällisempiä lämmitysmuotoja.

Valtiovalta on linjannut öljylämmityksen lopun koittavan tällä vuosikymmenellä. Maalämpö on kaupunkialueilla hiljalleen kampeamassa vallasta kaukolämpöä. Maalämmön etenemistä jarruttaa se, ettei järjestelmää voi rakentaa kaikkiin paikkoihin.

Ilmalämpöpumput ovat leikanneet sähkölämmityksen ylivaltaa ja kasvattaneet suosiotaan myös kuumuuden taltuttajina. Ilmalämpöpumppua on alettu käyttää paitsi lisälämmittimenä nykyisin myös päälämmönlähteenä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja energian hinnan hurja nousu ovat saaneet kansalaiset tosissaan miettimään oman asuntonsa energian kulutusta. Suora sähkölämmityskään ei ole enää energiataloudellista.

Energian hinta ei ole lähiaikoina laskussa, kun Venäjän öljystä, kaasusta ja kivihiilestä halutaan pysyvästi eroon.

Maalämpö ja ilmalämpöpumppu ovat yleistyneet selvästi pääasiallisina lämmitystapoina kaikissa talotyypeissä Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan. Etenkin pientaloissa on luovuttu sähkö- ja öljylämmityksestä, ja tahti vain tiivistyy.

Lämmitysmuodon vaihtaminen uusiutuvia energialähteitä hyödyntäväksi pienentää paitsi lämmityskuluja myös päästöjä. Se myös lisää yhteiskunnan tavoiteltua energiaitsenäisyyttä ja huoltovarmuutta.

Pientalon öljylämmityksen vaihtamiseen kannattaa hakea avustusta tai ainakin tehdä verotuksessa kotitalousvähennys investoinnin työn osuudesta. Hallitus on lisännyt tänä vuonna avustusmäärärahoja öljy- ja kaasulämmityksestä luopumiseen.

Jälkirahoitteinen avustus ei muutosta kustanna mutta on tarpeellinen kannustin. Kun öljylämmityksestä siirtyy maalämpöpumppuun, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön, avustus 4000 euroa. Muihin lämmitysjärjestelmiin siirtymiseen avustus on 2500 euroa. Avustusten käsittelyä pitäisi edelleen nopeuttaa.

Epäkohtana on se, että vanhan kiinteistön arvo ei välttämättä riitä ison lämmitysremonttilainan vakuudeksi pankille. Valtion olisi syytä harkita tällaiselle lainalle takausta opintolainojen tapaan, sillä se jouduttaisi kehitystä.

Sähkö- tai öljylämmitys hankaloittaa Kiinteistömaailman barometrin mukaan jo selvästi rivi- tai omakotitalon myyntiä. Kepin viuhuessa maailma muuttuu nopeasti.