Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipidevieras | Timo Heinonen (kok.): Metsäratapuuhastelu jarruttaa jo kiinteistökauppaa ja koko Hämeen kehitystä – Lupaan tehdä kaikkeni, jotta viivat pyyhitään kartoilta

Suomirata oy esitteli pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen liikenne-ja viestintäministeri Timo Harakan avaamassa tilaisuudessa suunnitelmiaan. Suomi-rata oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari Savolainen ja toimitusjohtaja Timo Kohtamäki esittelivät muun muassa hurjat suunnitelmansa uudesta junaradasta Tampereelta Helsinkiin.

Tiedotustilaisuudessa esiteltiin karttoja, missä luotijunan raide on vedetty yli talojen ja asutuksen ja välillä kuulemma mennään tunnelissa järven alta ja joskus ties missä. Pahimmillaan viivoja on vedelty kolmeenkin eri kohtaan. Yhden alueen läpi menee linjaus 1 ja toisen linjaus 2 ja kolmannen linjaus 1a ja jonkun alueen pirstaloisi taasen linjaus 1b.

Itse olen alusta asti ollut sitä mieltä, että tällainen uusi metsäratalinjaus ei koskaan tule toteutumaan. Olen edelleen sitä mieltä ja tämän suunnittelutyön jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä.

Ei tulisi koskaaan olemaan kannattava

Tällainen suora junayhteys Tampereelta Helsinkiin ei koskaan tulisi olemaan kannattava eikä myöskään ihmisiä hyvin palveleva. Väkimäärä ei näiden kahden kaupungin välillä yksinkertaisesti riittäisi siihen, että luotijunille saataisiin vuoroja vähintään puolenkymmentä aamuihin ja saman verran työpäivien jälkeen iltapäiviin.

Yksi vuoro aamulla ja toinen illalla ei taasen palvelisi ketään hyvin ja miljardi-investointi makaisi valtaosan vuorokaudesta hiljaisena keskellä metsää. Suunnittelijoiden olisi kannattanut ehkä hieman katsoa miten luotijunayhteydet ovat toimineet Euroopan oikeasti suurten metropolien välillä. Pian olisi selvinnyt, että edes miljoonakaupunkien välillä ei tällaiset junayhteydet toimi.

No, nyt viivoja on vedetty epätarkkoihin karttoihin läpi Hämeen sinne sun tänne. Yksi paksu viiva ylittää nipun järvenrannan vapaa-ajanasuntoja, toinen pyyhkäisee alleen omakotitaloja ja kolmas rikkoo teollisuus ja työpaikka-alueita. Ihmiset ovat hämillään ja syystä – osa jopa kauhuissan.

Useita huolestuneita yhteydenottoja

Itse olen saanut jo useita huolestuneita yhteydenottoja. Viestejä on tullut jo myös kiinteistönvälittäjiltä. Kaupat ovat pysähtyneet ja kauppoja on jo peruttukin. Kuka haluaisikaan ostaa talon tai mökin, minkä yli on vedetty luotijunanlinjaus? No, ei kukaan ja koko maankäytön suunnittelu pysähtyi kuin seinään. Kiinteistöjen arvot ovat romahtamassa ja huoli tulevasta on suuri.

Onko edessä pakkolunastuksia ja millaisella aikataululla? Pahimmaksi tilanteen tekeekin se, että kukaan ei tiedä kuinka kauan tämä epävarmuus jatkuu.

Pidetäänkö kiinteistöjen- ja maanomistajat löyhässä hirressä vuosia vai peräti vuosikymmeniä? Hankeyhtiön materiaaleissa näytti aikataulu olevan jotain noin kymmenen vuoden paikkeilla kaavoitukseen, yleissuunnitelmineen ja ratasuunnitelmineen.

Suunnittelu pysäyttää kehityksen pääradan varressa

Metsäradan suunnittelu näyttääkin pysäyttävän laajasti koko pääradan varren kehittymisen. Kaupungeissa epävarmuus myös tulee näkymään. Uskaltavatko perheet valita radanvarren asuinpaikakseen, kun junaliikenteen sujuvuudesta ei ole mitään varmuutta?

Valitseeko yritys Hämettä sijaintipaikakseen, jos julkisen liikenteen sujuvuus on tulevaisuudessa iso kysymysmerkki? Ymmärrän, että tällaisissa tilanteissa joku muu paikka on paljon houkuttelevampi.

Lupaan, että itse tulen tekemään kaikkeni, että nämä kartoille vedetyt viivat saadaan pyyhittyä pois mahdollisimman pian. Toivottavasti jo nykyhallituksen toimesta tai viimeistään ensi keväänä uuden hallituksen hallitusohjelmaneuvotteluissa. Silloin kaikki toimet tulee kääntää takaisin pääradan kehittämiseen. Laitetaan maamme tärkein raideyhteys kuntoon ja annetaan pääradan varrelle lupa kasvaa ja kehittyä.

Ja tämä pääradan kehittäminen on myös taloudellisestikin järkevintä. Nykyisen pääradan kehittäminen Helsingistä Riihimäen ja Hämeenlinnan kautta Tampereelle mm. lisäraitein maksaisi tuoreiden arvioiden mukaan noin 4 miljardia euroa. Uusi metsäratalinjaus noin 5,5 mrd ja sen päälle tulisi vielä joka tapauksessa välttämättömät nykyisen pääradan korjaustarpeet.

Timo Heinonen

kansanedustaja (kok.), valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen

Loppi