Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lyhyesti lukijoilta | On turha kitistä, ettei väki käytä Hämeenlinnan keskustan palveluja, jos niitä ei ole tarjolla

Muita: Jätän hupivalot sytyttämättä!

Kiitos kaikille osallisille upeasta valonäytöksestä Hämeenlinnan torilla ja puistoissa. Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä, varovaisen arvion mukaan useita tuhansia. Mutta kerrankin kun keskustassa on paljon kaivattua väkeä, ei mitään palveluja ollut saatavilla. Ajattelimme mennä samalla keskustareissulla Skogsterin museoon, se oli kiinni. Taidemuseo, kiinni. Kahvila Laurell, kiinni. Kahvila Kokko, kiinni. Avoinna olivat ainoastaan herkkukauppa Inkivääri ja ketjukahvila Espresso House. Torilla pimeässä oli jossakin kuulemma pieni pöytä, mistä sai ostaa kahvia, mutta sitä emme löytäneet. Poikkesimme R-kioskilla ja Hallituskadun kaupassa, molemmista ihmiset kävivät hakemassa kahvimukeihin kahvia ja lapsille mehua ym. Myös toripuiston pylväiköt olivat pimeänä, eikö niihin olisi voinut järjestää jotain tarjoilua tai pientä ohjelmaa? On turha kitistä, ettei väki käytä keskustan palveluja, jos niitä ei ole tarjolla silloin kun kadut ovat täynnä väkeä. Keskustan yrittäjät ja keskustayhdistyksen toiminnanjohtaja, herätys!

Rahat taskussa kotiin

Nyt on energiansäästötalkoot. Jätän hupivalot sytyttämättä. Miksi lunta tykitetään ja turha valaisu jatkuu?

Voitaisiinko olla epäitsekkäitä nyt!

Tervetuloa tekemään omatoimista, hyvin johdettua ja työnantajan arvostamaa työtä Hattulan kuntaan. Voimme luvata sinulle mieleenpainuvan työsuhteen! Olethan myös lainopillisesti pätevä?

Voi hyvää päivää

Ei korona tai mahdollinen altistuminen sille ole ainoa syy olla menemättå joukkotapahtumiin. Myös nuhaiset ja yskäiset pysykää kotona.

Astmaatikko

Hienoa Nelipyörä, uskalsit sanoa musta perjantai! Suomessa kun ollaan.

Tiina Järvinen

Ollaanko nyt menossa vauhdilla Ruotsin malliin? Pääkaupunkiseudun media toi esiin, että nuorisoväkivalta öiseen aikaan on johtamassa viattomien kulkijoiden ryöstelyihin ja että tekijöistä yli puolet on maahanmuuttajataustaisia. Vastaavaa on jonkin verran ilmennyt jo Tampereellakin. Paljon korostettu tulijoiden kotouttaminen ei ainakaan tältä osin ole onnistunutta. Ajan haaste on, milloin vastaavaa leviää Kanta-Hämeeseen.

Valitettavasti

HPK:n valmentajille tiedoksi, että liigan pelit ovat kohopelejä, pelaaja siis saa kohottaa jopa maalia kohti laukoessaan! Koskee myös "Taikuri" Jolya, kaikki liigan moket tietävät, että hän yrittää esim. "rankkareissa" laittaa kiekon maaliin längistä jäätä pitkin, ei muuta kuin patjat jäähän ja taas täällä harmitellaan...

Myrrä olisi vapaana kohottajakoutsiksi

Mitäpä jos hoidettaisiin sisäilmaongelmat pois tuulettamalla (HäSa 23.11.). Ei siihen muuta tarvittu ennen kuin alettiin imeä kosteudet rakenteisiin pakollisella ja kalliilla ilmanvaihtotekniikalla.

Ikkunat auki

Antti Sipilä olisi voinut hieman visioida luonnon monimuotoisuudesta kirjoittaessaan (HäSa 23.11) Luonnon monimuotoisuus ei tarkoita vain puita. Jatkuva kasvatus ja avohakkuiden vähentäminen sekä avohakkuiden jälkeinen maan aukiaurauksesta luopuminen pienentävät hiilipäästöjä. Kertakorvaus metsänomistajalle pienenee, mutta hakkuuväli lyhenee, kun ei koko puustoa kaadeta kerralla.

ReiPan

Vanajanlinnan patruuna jaksaa valittaa verotuksesta kunnon kokoomuslaisen tavoin. Veropohjan laajentaminen ei vaikuta mitenkään tavalliseen palkansaajaan. Tavoite tulisi olla tasapuolisempi verotus tukkimalla porsaanreikiä ja muun muassa listaamattomien yhtiöden osittaisen verovapauden poistaminen. Yritys- ja koronatuet kyllä kelpaavat, mutta mistä rahat? Kasvuhokema ei enää riitä.

Iloinen veronmaksaja

Energiapolitiikassamme riittää virheitä, joista kokemuksella voimme sanoa: jo riittää. Huoltovarmuuttamme on pahoin heikentänyt "ikioman", uusiutuvankin energialähteemme, turpeen hyljeksintä. Energiariippuvuutemme turvallisuus sai satikutia, kun sota Ukrainassa alkoi. Sään mukaan vaihtelevaan tuulivoimaan satsattiin liikaa ja valitettavasti ydinvoiman kustannuksella, mihin virheeseen sorruttiin ydinvoiman ideologisella hyljeksinnällä.

Muutos!

Kolme suurinta kauppaketjua tahkoavat tänä vuonna ennätysvoittoja ja pääjohtajilla on hymy leveämpi naamalla, kuin räppäri Elastisella, syynä on, että Suomesta puuttuu halpaketju, joka polkisi hintoja niin alas,että muiden olisi pakko seurata perässä pärjätäkseen ja johtajien hymykin valuisi selän puolelle vyötärön alle.

Ojoinen

Tekstaa mielipiteesi numeroon 13300

alkuun tunnus HS

tyhjä välilyönti

kerro lyhyt mielipiteesi, mahdollinen nimimerkkisi ja aina nimesi ja paikkakuntasi

vain SMS-viestit

myös sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi