Kanta-Hämeessä hyvinvointialueen johtoon on haluttu uudet osaajat. Kaikki johtajapaikat ovat olleet julkisessa haussa ja lähes koko Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin entinen johtoryhmä on uusittu.
Monella muullakin hyvinvointialueella tilanne on samanlainen. Päättäjät ja uudet hyvinvointialueen johtajat ovat halunneet lähteä rakentamaan johtoa puhtaalta pöydältä.
Kanta-Hämeessä se näkyi jo hyvinvointialueen valmistelussa. Sairaanhoitopiiriä ei otettu valmistelutyöhön niin vahvasti mukaan kuin se olisi toivonut.
Jo pelkästään sairaanhoitopiirin johtajalääkäri Sally Leskisen käsittely hyvinvointialuejohtajahaussa teki monelle selväksi, että mikään ei ole enää kiveen hakattua tai hyvin työnsä hoitaminen ei nyt riitä. Halutaan muutosta.
Kun Leskinen lähti, perässä on ollut tulijoita.
Kun Leskinen lähti Etelä-Karjalaan hyvinvointialuejohtajaksi, perässä on ollut tulijoita. Vt. johtajaylilääkäri Juhani Grönlund on valittu Etelä-Karjalan hyvinvointialueen terveydenhuollon toimialuejohtajaksi.
Ensi keskiviikkona selviää, valitaanko KHSHP:n johtajaylihoitaja Kirsi Leino myös Leskisen alaisuuteen hoitotyön johtajaksi.
Moni muukin on ottanut ritolat, kuten entinen henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua, tietohallintojohtaja Ari-Pekka Paananen, entinen hallintojohtaja Miia Luukko ja entinen viestintäjohtaja Iisakki Kiemunki.
Kanta-Hämeessä rekrytointiprosesseihin lähdettiin takamatkalta muuta maata myöhemmin. Täällä myös määriteltiin johtovirat vuoden määräaikaiseksi. Se on voinut myös vaikuttaa siihen, että paikalliset osaajat ovat hakeutuneet muualle.
Työelämään kuuluu jatkuva muutos. Avoin haku on reilu, kun kaikki lähtevät hakuun samalta viivalta. Silloin vain pitää hyväksyä, että nykyisille viranhaltijoille se on väkisinkin viesti: kannattaa alkaa etsiä uusia tuulia.
Tilanne on surullinen, mutta samalla ymmärrettävä. Uudet hyvinvointialueen johtajat ovat useilla alueilla halunneet johtotason virat julkiseen hakuun, jotta voivat valita dream teaminsä kaikista mahdollisista hakijoista. Kun kerran uutta verta on haluttu, toivotaan onnea ja timanttista muutoksen johtamiskykyä.
Kun johtajavirat ovat Kanta-Hämeessä määräaikaisia, voi siitä kaivaa jotain hyvääkin. Vuosi on aikaa näyttää muutososaaminen. Samaan aikaan päättäjillä pitää olla myös rohkeutta myöntää, jos valinta ei olekaan osunut kohdalleen, mikään ei ole kiveen hakattua, vieläkään.