Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeen Sanomat ottaa kantaa Unohtakaa jo kuolleena syntynyt metsärata! Minuuteista ei kannata maksaa miljardeja

Helsingin ja Tampereen välinen uusi ratalinjaus eli metsärata voidaan jo hiljaisesti kätkeä kaikkien kuolleina syntyneiden hankkeiden hautakammioon. Levätköön rauhassa!

Kantahämäläisten yhdistysten, järjestöjen ja yksityisten kansalaisten tuoreessa kannanotossakin se sanotaan: jyrkkä ei metsäradalle.

Tiistaina vaatimuksen taakse saatiin – vähintäänkin epäsuorasti – myös valtakunnallisia madonlukuja. Hämeenlinnankin onneksi! Kyse on luontoarvoista, ihmisten kotiseudusta ja kulttuurimaisemasta, mutta aidosti myös asemasta valtakunnan raidekartalla.

Valtiovarainministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön tiistaina julkistaman raportin mukaan metsärata on täysin epävarmalla pohjalla, järjettömän kallis sekä ilmastovaikutuksiltaan kestämätön.

Raportissa ei oteta kantaa kummankaan ratavaihtoehdon, metsäradan tai pääradan kehittämisen puolesta tai kumpaakaan vastaan. Raideliikenteen väistämättä rahaa nielevää kehittämistä ei pidä kuitenkaan liiaksi hajottaa. Sitä "metsään meneminen" olisi, koska päärataa on joka tapauksessa jatkuvasti kunnostettava.

Ratahankkeiden rahoitus nielee miljardeja, ja tässä vaiheessa onkin ministeriöiden raportin mukaisesti rehellistä myöntää, ettei kokonaiskustannuksia voi millään vielä edes arvioida.

Hankkeiden suorat taloudelliset hyödyt eivät riitä kattamaan kustannuksia, eli ne ovat yhteiskunnallisesti kannattamattomia. Tämä pakottaa arvioimaan ylipäätäänkin raideliikenteen kehittämisen edellytyksiä. Onko niitä? Ottavatko valtion ja kuntien omistamat hankeyhtiöt opikseen?

Jo aivan riittävästi onkin spekuloitu joidenkin minuuttien ajansäästön merkityksellä, vaikka alusta asti on tiedetty, että minuuteista ei kannata maksaa miljardeja. Raportin mukaan matkustajamääriin vaikuttavat monet muutkin asiat kuin nopeus, kuten hinnat ja pysähdysasemat. Oikein! Miten suosia junaa, jos se ei pysähdy tai pahimmillaan ohittaa kokonaan ihmisten asuinalueet. Valtiovalta ei vain voi pyllistää nykyisen pääradan varren paikkakunnille.

Nyt sanotaan myös ääneen, ettei esillä toiveikkaasti olleen yksityisen rahoituksen varaan pidä laskea liikoja. Raidehankkeet nielevät julkista eli veronmaksajien rahaa, oli niiden suunta sitten Helsingistä Tampereelle, Turkuun tai Kouvollaan.

Raidehankkeiden ilmastovaikuksia luonnehditaan "valtaviksi". Ne voitaisiin "kuitata takaisin" vasta jopa yli 300 vuodessa liikennöinnistä saatavilla päästövähennyksillä. 300 vuodessa!