Jo ennen Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten jättämistä viime vuoden toukokuussa oli hyvin tiedossa, että Turkin presidentistä Receep Tayiip Erdoganista tulee jäsenyyden pahin hidaste.
Kesällä asian edetessä suotuisasti arvioitiin, että uudet jäsenet pääsevät puolustusliiton turvatakuiden piirin kuukausien tai mahdollisesti vuoden kuluessa. Nyt tiedetään, että vuosi ehtii kulua, vuosi, joka on tuskallisen pitkä aika Venäjän käydessä häikäilemätöntä hyökkäyssotaa itsenäisen Ukrainan maaperällä.
Turkin Erdogania ajavat hänen omat valtapoliittiset intressit, jotka muuttuvat myös Turkin intresseiksi. Maassa on ollut määrä pitää yhteiset parlamentti- ja presidenxtinvaalit kesäkuussa. Vasta aivan hiljattain Erdogan ilmoitti vaalien aikaistamisesta toukokuulle. Tämä on ollut aikataulussa lähes ainoa vähänkin merkittävä liikahdus toivottuun suuntaan.
Tiistaina Turkki ykskantaan ilmoitti peruvansa helmikuun kolmikantaneuvottelut Suomen ja Ruotsin kanssa. Koko prosessia ei Turkki sentään katkaissut, mutta viivyttelee, koska ei Erdoganin mielestä ole vieläkään saavuttanut halumaansa.
Aluillaan on Nato-kevät, jonka aikana Suomessa pidetään eduskuntavaalit. Niissä ei onneksi tarvitse väitellä turvallisuuspolitiikasta, keskustella toki voi ja pitääkin. Yhteinen perusratkaisu on jo tehty ja olennaisinta on säilyttää yhtenäisyys ilman suurta säröilyä. Turkki käytti jo härskisti hyväkseen ruotsalaisia islam-proviokaatioita.
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön arvio on tasan oikea: "Meidän on pidettävä pää kylmänä ja odotettava Turkin vaaleja."
Ukrainassa yllättäen viime tiistaina vieraillut Niinistö on osoittanut, että turvallisuus- ja myös Nato-politiikan johto on tiukasti hänen näpeissään. Yhteisellä esiintymisellä Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa oli valtava symbolinen merkitys. Lausunto, jonka mukaan "on väistämätöntä, että Venäjä häviää", jää historiaan.
Päivää, paria myöhemmin Suomi liittyi Ukrainaa raskailla taistelupanssarivaunuilla avustavien maiden joukkoon. Niinistö ei voinut vielä tiistaina niin luvata, mikä kuvastaa tapahtumien vyöryä. Nyt vaunuluovutus on pantava toimeen pikavauhtia.
Useat muut eurooppalaiset maat ja Yhdysvallat ovat tehneet vastaavan tankkipäätöksen. Saksan viivyttely oli jo koitua Venäjän eduksi, mutta myös siellä löytyi viimein ymmärrys, kun ukrainalaisten hätä on suurin. Sota saattaa ratketa sen seuraavassa vaiheessa: kumpi osapuolista on pystynyt valmistautumaan siihen paremmin