Vaalikevät on täällä. Eduskuntavaalien ehdokashakemukset jätettiin tiistaina vaalipiirilautakunnille. Ne vahvistetaan 2. maaliskuuta. Vaalikoneetkin on viritetty.
Kaikki moninaiset tavat, joilla suomalaiset saadaan käyttämään äänioikeuttaan, ovat tarpeellisia. Yksi tapa on vaalikone.
Ehdokkaat panevat itsensä peliin, mikä on erittäin kunnioitettavaa. Se on tae, että maassa vallitsee demokratia ja jatkossakin voi äänestämällä vaikuttaa.
Ensimmäinen vaalikone oli Suomessa käytössä jo "nettivallankumouksen" alkuvuosina 1990-luvun puolivälissä.
Vaalikoneista on tullut erottamaton – ja samalla vaaleista toiseen kärkevääkin keskustelua herättävä – osa kansanvaltaa.
Viime eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2019 politiikan tutkijat Sami Borg ja Kari Koljonen arvioivat, että jopa 71 prosenttia äänioikeutetuista olisi täyttänyt ainakin yhden vaalikoneen (Yle 10.11.2020). Tilastokeskuksen mukaan prosenttiluku oli 49. Sekin on paljon!
Suomalaiset ovat vaalikonekansaa, mikä on tuonut terveitä paineita niin vaalikoneiden laatijoille kuin niihin omia kantojaan ilmoittaville ehdokkaille.
Borgin ja Koljosen Käyttöliittymä vaaleihin -tutkimuksen mukaan vaalikoneilla on ollut huomattavaa vaikutusta etenkin nuorten eli alle 30-vuotiaiden äänestyspäätöksiin vuoden 2019 vaaleissa. Miksei olisi myös nyt? Taas uusi nettisukupolvi äänestää.
Kun vaalikoneita on tarjolla ja niitä on helppo käyttää, se on oivallinen tapa saada varsinkin nuoret kiinnostumaan vaaleista.
Parhaimmillaan vaalikoneet tarjoavat tietoa niin ehdokkaista kuin heidän edustamistaan puolueista ja niiden linjaeroista. Mikään oikeansuuntainen tieto ei ole pahasta.
Kun vaalikoneesta on apua äänestäjälle, se täyttää paikkansa. Aina näin ei voi kuitenkaan olla. Terve kriittisyys kuuluu vaalikoneiden käyttöön. Äänestyspäätöksen kuuluisi ihannetilanteessa olla monen osatekijän summa, eikä paraskaan vaalikone voi tehdä lopullista ratkaisua äänioikeutetun puolesta.
Jokainen vaalikone on sellainen, joksi se on algoritmeineen rakennettu. Ei ole yhtä oikeaa tapaa laatia kysymykset ja väittämät.
Äänestäjän pitää edellleen varoa tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä "monivalintatehtävien" perusteella. Asiat eivät ole yksiselitteisiä. Ne myös ymmärretään eri tavoin, mikä on pelkästään inhimillistä. Vaalikone antaa aina jonkinlaisen tuloksen, myös niissä tapauksissa, että sille vastaa kaikkiin väittämiin "en osaa sanoa". Kansanvaltaa ei voi täysin automatisoida. Lopulta kysymys on edelleen ihmisten kohtaamisesta, äänestäjien ja ehdokkaiden.