Kansainväliset urheilupomot tulevat antaneeksi näin toimiessaan tukensa niin hyökkäyssodalle kuin Putinillekin.
Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut Slovenian Planicassa ovat olleet suomalaisittain kompurointia. MM-kisojen päätösviikon alkajaisiksi Suomella ei ole mitalin mitalia. Sellainen ei ole ollut edes lähellä. Ammattiurheilijoille se tarkoittaa, että tulosta ei ole saavutettu.
Tiistaina ohjelmassa on maastohiihtohistorian yksi parhaista suomalaislajeista, naisten 10 kilometriä. Tästä päivästä alkaen kisat voivat vielä pelastua. Siihen vaaditaan kuitenkin kovia onnistumisia. Tähän asti ei ole juuri näkynyt merkkejä huippukunnosta.
Aikaisempi menestys loi kovia odotuksia. Vain vuosi sitten Pekingin olympialaduilta tuli mitaleita kahmalokaupalla Iivo Niskasen ja Kerttu Niskasen johdolla. Nyt on seurattu sivusta Norjan – ja pitkästä aikaa myös Ruotsin menestystä.
Yksi aikaisempien MM-hiihtojen menestysjoukkueista on Planicasta poissa. Venäjä on suljettu Ukrainaan kohdistamansa hyökkäyksen takia laajasti pois kansainvälisestä kanssakäynnistä, johon urheilu kuuluu olennaisena osana. Jo aikaisemmin venäläisten osallistumista on rajoitettu maan systemaattisen doping-ohjelman takia.
Venäläinen huippu-urheilu on alistettu täysin valtion kontrolliin, osaksi valtakoneistoa.
On valheellista kuvitella, että Venäjällä olisi jokin riippumaton taho, joka voisi koota kasaan venäläisjoukkueen osallistumaan mihinkään tuleviin suurkisoihin sellaisella tavalla, jota ovat toivoneet muun muassa Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n puheenjohtaja Johan Eliasch ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n Luc Tardif.
Kansainväliset urheilupomot tulevat antaneeksi näin toimiessaan tukensa niin hyökkäyssodalle kuin Putinillekin ja viittaavat kintaalla ukrainalaisten kärsimyksille. Luc Tardifin mukaan IIHF ei ota huomioon moraalia päätöksenteossaan. Lausuntoa on luonnehdittu "erikoiseksi". Se on ihan liian ystävällistä. Lausunto lyö silmille ihmisyyttä.
FIS:n Johan Eliasch erottaisi politiikan urheilusta. Sitten hän kuitenkin väittää, että MM-hiihtoihin voisivat osallistua "ihmisoikeutenaan" sellaiset urheilijat, jotka eivät kannata Venäjän nykyjohtoa. Sehän on juuri politiikkaa! Venäläisurheilijoiden ihmisoikeudetko ovatkin tärkeimmät?
Hiihtopomon mukaan synnyinmaa pitää erottaa urheilusta. Se on mahdotonta! Tähänkin asti venäläisten kilpaileminen maansa olympiakomitean nimissä on ollut teennäistä.
Urheilujohtajat tekevät itseään naurunalaiseksi, mutta ilmiö kaiken takana on kuolemanvakava. Kansainväliset urheilujohtajat elävät norsunluutorneissaan mitä ilmeisimmin venäläisen informaatiovaikuttamaisen sätkynukkeina.