Lentopallokerho on menestynyt useina vuosina mestaruusliigassa. Katsojat ovat saaneet nauttia monista hienoista otteluista. Mestaruusliigassa menestyminen vaatii tasokasta joukkuetta ja kuten olemme kuluvana kautena nähneet, joukkueiden taso on noussut. Toivon todellakin, että tukijat eivät hylkää lentiskerhoa, jotta edelleen saamme nähdä huippulentistä Hämeenlinnassa.
Eräs kannustaja
Miksi 774 oppilaan Hämeenlinnan yhteiskouluun on sijoitettu S2-oppilaita vain 51, kun taas Nummen yhteiskoulussa 930 oppilaasta 93 on S2-oppilaita, eli heitä, joilla on suomi toisena pääkielenään. Jos syy on, että maahanmuuttajia asuu enemmän Nummella, niin kaupungin asuntopolitiikka eriarvoistaa asuinalueita. Vuokrataloja pitäisi rakentaa Miemalaan ja Ruununmyllylle. Näin eriarvoisuus vähenisi.
Lahjaton
Tulihan se Lentopallokerhon hallitus esiin pyytelemällä anteeksi oikeastaan kaikilta. Taisi kuitenkin yleinen paine saada asian aikaan ja taas surkeasti myöhässä. No uusia räikeitä paljastuksia toiminnasta putkahtelee esiin. Henkilöitä hallitukseen on vaihdettava, jotta uskottavuus saadaan joskus palautettua.
Vanha palloilija
Mihin unohtui Hämeenlinnan ensimmäinen musiikkiluokka, joka aloitti vuonna 1973 Normaalikoulussa Eeva Jokisen johdolla?
ekaluokkalainen vm 66
Miten päättäjille ei mene perille, että on paljon ihmisiä, jotka syrjäytetään vain siksi, ettei ole nettiä, etenkin vanhoja, jotka sitten väsyvät ja tulee lisää hoidettavia,vaikka muuten jotenkin selviäisivät arjesta.
RS
Johtava analyytikko P.Sihvonen kysyy. "Miten ihmeessä Toivaseen luotetaan edelleen"? (HäSa 28.2.) Vastaan hänelle lyhyesti. Seura on velaton ja oma pääoma on hyvinkin positiivinen.
Matteus
Miten ala-arvoinen kirjoitus Petteri Sihvoselta HPK:sta. Onko Sihvonen edennyt pätemättömyyden huipulle. Eikö asioista voisi kirjoittaa asioina ilman henkilökohtaisia loukkauksia?
Ihmettelijä
Miten pääministerimme aikoo tasapuolisesti hoitaa omaisuusverotuksen? Kyllä, lisäämällä perintöverotusta – ei riitä, että kerran ikäpolvessa viedään yksi kolmasosa osa valtiolle. Arvon nousua verottamalla, ok. Entäpä kun tämä sama omaisuuden arvo laskee? Asuntojen hinnan romahdus muualla Suomessa paitsi ministerieiden kaupungeissa? Miten korvataan esimerkiksi sodan takia Venäjällä yrityksensä myyneiden yritysten arvon lasku? Nuoria on kehotettu sijoittamaan, jotkut kiristävät vyötä opiskeluaikana ja sijoittavat opintotukensa tai -lainansa sijoitusinstrumentteihin? Onhan se reilua verottaa, kun rahoja ja ”hallituksen avustuksia” ei ole tarkoitettu sijoitustoimintaan!
Oma kehu haisee
Tekstaa mielipiteesi Hämeen Sanomiin numeroon 13300
alkuun tunnus HS
sitten tyhjä sanaväli
kerro aina oma nimesi ja paikkakuntasi, vaikka käyttäisitkin nimimerkkejä
ei jakelupalautteita eikä muitakaan eri osoitteisiin kuuluvia palautteita
vain SMS-viestit, ei MMS
myös sähköpostilla mielipide@hameensanomat.fi