Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeen Sanomat vetoaa Sotapakolaisten kotouttaminen on tärkeä askel – Ukrainalaisten hyvä vastaanotto on inhimillinen velvollisuus ja myös mahdollisuus

Uusia ukrainalaisia sotapakolaisia saapuu Suomeen yhä satoja viikossa. Sodan pitkittyessä moni paennut myös maahan jää.

Uusi arvio on, että sotapakolaisia saattaa Ukrainasta tulla Suomeen tänä vuonna vielä parikymmentätuhatta.

Suomesta on hakenut tilapäistä suojelua yhteensä jo yli 50 000 Ukrainasta paennutta, joista valtaosa on vastaanottojärjestelmän piirissä. Osa sotaa Suomeen paenneista on voinut siirtyä toiseen maahan tai palata Ukrainaan.

Ukrainalaisia on eri puolella maata, melkein jokaisessa kunnassa.

Tasainen sijoittuminen edistää kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja ainakin kausitöiden saantia.

Koko perheen sopeutuminen alkaa lapsista.

Maaliskuusta alkaen Ukrainasta paenneet voivat hakea Suomesta kotikuntaa, kunhan ovat oleskelleet maassa vuoden. Kotikuntalaisuus merkitsee sitä, että he siirtyvät vastaanottopalveluista kuntien ja hyvinvointialueiden asiakkaiksi sekä lapset kattavasti oppivelvollisuuden piiriin. Koko perheen sopeutuminen alkaa lapsista.

Kotikunnan hakeminen on hakijoille osaltaan henkinen askel väliaikaisuudesta kohti mahdollisesti pysyvää oleskelua.

Tulevaisuus näyttää, kuinka kattavasti vapaaehtoista mahdollisuutta käytetään.

Joka tapauksessa ukrainalaisilla ovat oleskeluluvat voimassa vielä ainakin vuoden verran.

Sisäistä muuttoa hillinnee se, että kovia kokeneissa lapsiperheissä ei hennota katkaista tähän mennessä syntyneitä turvallisia siteitä paikallisiin kouluihin, varhaiskasvatukseen ja ihmisiin. Uusi paikka tarkoittaisi taas uudelleen aloittamista.

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) toivoi torstain tiedotustilaisuudessa, että suomalaiset haluavat yhä aktiivisesti auttaa ukrainalaispakolaisia, sillä avun ja suojan tarve jatkuu. Toiveeseen on helppo yhtyä.

Sotapakolaisuus on raastavaa epätietoisuutta ja kaipuuta takaisin normaaleihin oloihin. Sosiaaliset kontaktit ovat uudessa maassa aluksi harvassa. Kaikki on opeteltava alusta asti vieraassa ympäristössä ja vieraalla kielellä.

Kuntien ja valtion lisäksi erilaiset yhdistykset, yritykset ja myös yksittäiset ihmiset ovat erittäin merkittävässä osassa Ukrainasta paenneiden avustamisessa ja kotouttamisessa.

Suomalaiselle yhteiskunnalle ukrainalaisten hyvä vastaanotto ei ole vain inhimillinen velvollisuus vaan myös mahdollisuus sitouttaa ahkeria ja osaavia tekijöitä.

Ukrainalaisten työllistymistä ja työnhakua on perusteltua tukea monin eri tavoin.