Brittiläinen kustantamo Puffin books kertoi ajanmukaistaneensa Roald Dahlin Jali ja Suklaatehdas sekä Matilda -kirjojen kieltä yhteistyössä Dahlin oikeuksista vastaavan yrityksen kanssa. The Guardianin mukaan kirjoista on muokattu esim. painoa, rotua, sukupuolta ja mielenterveyttä koskevia osuuksia (20.2).
Jotkut kirjailijat, muun muassa Salman Rushdie, syyttävät kustantajaa sensuurista. Myös pohjoismaisiin lastenkirjoihin on tehty muutoksia samoista syistä, tunnetuimpana kenties Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu, josta on poistettu rasistisia ilmauksia.
Sensuurista puhuttaessa mieleen nousevat nopeasti kirjaroviot. Lastenkirjallisuuden kohdalla teosten vanhoja painoksia ei kuitenkaan olla tuhoamassa tai sulkemassa lukkojen taakse, vaan ne löytyvät kirjastosta kuten tähänkin asti.
Kustantamon näkökulmasta lienee kyse lähinnä siitä, että nykylasten silmissä ikivanha kirja yritetään pitää vetovoimaisena eli myyvänä uusien teosten keskellä. Sensuurin tarkoituksena ei siis ole niinkään estää lapsia lukemasta alkuperäistä teosta, vaan saada heidät lukemaan siitä huolimatta.
Lastenkirjojen sisältöihin kajoamisesta keskustellaan usein kiivaasti myös meillä. Muutoksista älähtävät ensimmäisenä ne, joille muutosten kohteeksi joutuva kirja on joskus ollut tärkeä. Sensurointi- tai ajantasaistamisvaatimus kun tuntuu asettavan kyseenalaiseksi aikaisempien lukijapolvien kirjaa kohtaan tunteman kiintymyksen.
WSOY:n Paula Halkola pitää lastenkirjojen ajantasaistamista perusteltuna. Hän sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa (20.2) ettei lapsilta voi odottaa sellaista historiallista taustatietoa, että he osaisivat asettaa kielen oman aikakautensa kontekstiin.
Kieli elää käyttäjiensä mukana. Se, mikä oli arkipäiväistä kielenkäyttöä Jalin ja suklaatehtaan (1964) tai Pepin (1945) kirjoittamisen aikaan, ei ole sitä enää. Teosten aikanaan viattomilta kuulostaneet, ulkonäköön kohdistuvat kuvaukset korostuvat nykylukijan silmissä kiusallisella tavalla ja saattavat vaikuttaa koko teoksen vastaanottoon.
1960-luvun kärpänen voi olla nykylukijan härkänen, mikä ei ole varsinaisen tarinan kannalta lainkaan tarkoituksenmukaista. Kielen ajantasaistaminen voi olla myös palvelus teokselle. Jali ja suklaatehdas on yksi rakkaimpia lapsuuteni kirjoja. Jos halutaan, että se pysyy vetovoimaisena yhä uusien lukijoiden silmissä, sen täytyy onnistua säilyttämään parhaille lastenkirjoille ominainen ajattomuuden vaikutelma.
Tuon projektin onnistuneisuutta arvioivat uudet lukijapolvet, emme me, jotka rakastimme kirjaa hamassa menneisyydessä. Harva enää kertoisi lapsilleen Punahilkastakaan sitä versiota, jossa susi isoäidin syötyään pullottaa tämän verta ja säilöö lihat kaappiin tarjotakseen niitä paikalle saapuvalle lapselle. Silti me kaikki tunnemme tarinan neuvokkaasta ja tarkkanäköisestä pikkutytöstä.
Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.