Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalimielipide | Petri Määttä (kesk.): Rakentavalle voimalle on tilausta enemmän kuin koskaan – Jokainen erilainen ajatus koetaan suorana hyökkäyksenä omaa kuplaa kohtaan

Tänä aikana, jolloin jakolinjat politiikassa syvenevät jatkuvasti, ja varsinkin vasen laita blokkiutuu vahvasti oman aatteensa taakse, olisi kultaiselle keskitielle, yhdistävälle voimalle tilausta enemmän kuin koskaan.

En oikein jaksa uskoa, että ainakaan suurin osa äänestäjistä haluaa, että olemme kohta tilanteessa, jossa kansa on jaettu jälleen punaisiin tai valkoisiin, vihreisiin ja hiilenmustiin, tai harmaisiin ja sateenkaarenvärisiin.

Olipahan ”äärilaita” nyt sitten kumpi hyvänsä, ongelmana on kummankin laidan kyvyttömyys tai haluttomuus kompromisseihin ja minkäänlaiseen joustavuuteen omista näkemyksistä. Tämän päivän media ja erityisesti some lietsovat tätä.

Asiaa ei yhtään auta, jos tämän hetken pääministeripuolue toteaa jo ennen vaaleja, että teidän kanssanne ei ainakaan tehdä sitten yhtään mitään.

Suomen vahvuus on ollut kyky tehdä yhteistä politiikkaa, ja puolueiden kyky joustaa omista vaatimuksistaan.

Tänä päivänä kyvyttömyys joustaa ja lähes täydellinen kyllä- ja ei-vaihtoehtoina, ovat todellinen ongelma. Jos et ole jonkun asian puolesta, olet sitä vastaan, eikä asia ole keskusteltavissa.

Onko ihmisten sopeutumiskyky ja epämukavuuden sietokyky painunut niin alas, että epämukavuuksien kanssa ei pystytä enää edes elämään?

Oman kuplan ulkopuolisia mielipiteitä ei siedetä

Epämiellyttävät asiat jätetään oman kuplan ulkopuolelle, eikä edes haluta siedättää itseä erilaisilla mielipiteillä. Jokainen erilainen ajatus koetaan suorana hyökkäyksenä sitä omaa kuplaa kohtaan.

Loukkaannutaan, jos joku on eri mieltä kuin minä olen. Politiikassa näin ei voi toimia.

Keskustan ihmisillä on erittäin paljon yhdistäviä tekijöitä, mutta samoin kuin muissakin puolueissa, on keskustassakin ihmisiä, jotka pyrkivät jakamaan puoluetta johonkin suuntaan, lähemmäs jompaa kumpaa äärilaitaa. Tämän saman sisäisen jakolinjan näen myös entisessä puolueessani perussuomalaisissa.

Keskustan ongelmana on ollut, että se yrittää miellyttää politiikallaan kaikkia. Sehän olisi keskellä olevalle puolueelle ideaali, mutta käytännössä tietysti mahdotonta.

Keskustan ovet auki kaikille asemaan katsomatta.

Minun silmissäni keskustalainen politiikka on aina ollut aavistuksen oikeamman laidan peliä, mutta kuitenkin keskeltä rakentavaa.

Keskusta on pitänyt mahdollisuuksien ovet auki kaikille yhteiskuntaluokille, asemaan katsomatta. Keskusta on ollut sen puolella, että työnteolla ansaittu palkka ja yrittämisellä saatu hyvinvointi kuuluu tekijälleen, ja omistusoikeus on kiistaton. Samalla on pidetty huolta yhteiskunnan heikompiosaisista.

Tämä on minusta oltava keskustan linja, jolla se pysyy rakentavana ja yhdistävänä voimana. Tätä voimaa tarvitaan tänä päivänä entistä enemmän, ettei Suomen poliittinen kenttä jakaudu entistä voimakkaammin erilaisiin jyrkkiin jakolinjoihin.

Kirjoittajan on keskustan kansanedustajaehdokas Hausjärveltä.