Suomi oli maanantaina murheellisten matkojen maa – veturinkuljettajien lakon vuoksi tekemättä jääneiden. Rautatiealan Unionin yöllä aloittama lakko pysäytti junaliikenteen.
Vaikutukset näkyvät vähintäänkin välillisesti muillakin kuin rautatiepaikkakunnilla.
Pitkin maanantaipäivää oli kaiken kukkuraksi jäämässä epäselväksi, miten lakko jatkuu lähipäivinä. Työriidan sovittelua on valtakunnansovittelijan mukaan ollut tarkoitus jatkaa "heti, kun se on mahdollista". Seuratkaa uutiskanavia!
Yleensä työriidoissa riidellään pääasiassa rahasta, varsinkin venyvissä ja lakkoiluun johtavissa. Tänä keväänä on vaadittu lisää liksaa, koska inflaation mukana elinkustannukset ovat nousseet merkittävästi. Junaliikenne pysähtyi kuitenkin aivan muista syistä kuin rahan takia.
Bussista ei ole junan vaihtoehdoksi.
Valtakunnansovittelijan johdolla käydyistä neuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan keskustelua palkoista ei ole enää käyty, vaan kiistat ovat koskeneet veturinkuljettajien viikkolepoa ja muun muassa työssä jaksamista. Ei mitään merkityksettömiä asioita, mutta täysin sovittavissa olevia.
Nopeasti päälle tulevan lakon huonoin puoli on ennakoimattomuus. Nyt ei edes kunnolla tiedetä, milloin junalla taas päästään matkaan ja miten kannattaa ostaa lippuja aivan lähiaikojenkin junavuoroille.
VR:n eteen noussut rumba on melkoinen, kun vuoroja perutaan päivä kerrallaan. Kaikki tämä turhuuksien turhuus olisi voitu välttää, jos kiistaa ei olisi päästetty kärjistymään.
Työmarkkinakevät ei tähänkään asti ole ollut mitenkään helppo. Auto- ja kuljetustyöntekijöiden AKT:n ahtaajia koskenut lakko pysäytti helmikuussa pariksi viikoksi Suomelle elintärkeän ulkomaanviennin, mistä koitui erittäin merkittäviä taloudellisia menetyksiä.
Veturinkuljettajat ovat samankaltainen avainryhmä kuin ahtaajat.
Nyt haitankärsijöinä eivät ole kuitenkaan kasvottomat tahot kuten vientiyritykset tai kansantalous. Kun junat eivät kulje, hätää joutuvat kärsimään aivan tavalliset suomalaiset. Toki samalla koituu taloudellisiakin menetyksiä.
Lakko paljasti heti ensimmäisenä päivänään joukkoliikenteen pahan vinouman. Linja-autoliikenne ei ole koronan jäljiltä ollenkaan sillä tasolla kuin voisi edellyttää.
Bussista ei ole junan vaihtoehdoksi, koska bussivuoroja ei ole koronaa edeltäneeseen malliin. Eikö joukkoliikennettä pitänytkään suosia? Unohtuiko ilmastonmuutos?
Joukkoliikenteen toimivuus on turvattava. Kun kokonaisuus on kunnossa, selvitään lakoistakin mahdollisimman vähin vahingoin.