Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeen Sanomat kysyy Löytyykö poliittista pohjakuntoa? – Ennakkoäänestys lisää vaalien kierroksia, mikä näkyy myös puoluejohtajien keskinäisenä kiihtymisenä

Eduskuntavaalien asetelmat ovat monin tavoin erittäin tasaiset. Eri puolueiden vakiintuneiden kannattajien lisäksi jopa poikkeuksellisen paljon on liikkuvien äänestäjien varassa.

Tasaisuus tuo jännitystä, ja nyt jo tiedetään, että ratkaisut jäävät lopulta vaalipäivään, sen iltaan ja ehkä tuloslaskennan loppumetreille.

Isot käänteet voivat olla pienestä kiinni. Ei ole mikään klisee, että jokainen annettu ääni ratkaisee.

Keskiviikkona alkanut ennakkoäänestys lisää entisestään vaalien kierroksia. Se näkyy vaalikampanjoinnin kiihtymisenä ja Ylen tiistaisen kolmen suurimman puolueen tentissä myös puoluejohtajien keskinäisenä kiihtymisenä, SDP:n Sanna Marinin ja Riikka Purran (ps.).

Vastakkain ei ole vain erilaisia näkemyksiä, vaan näissä vaaleissa keskitytään myös vastapuolen leimaamiseen jopa vihamielisyyttä lähentelevällä tavalla. Se ei kuulu suomalaiseen hyvään tapaan harrastaa vaalikampanjointia, ei millään tasolla.

Poliittisen shoppailun merkkejä on ilmassa: miten kukakin puoluejohtaja kerää faneja seuraajikseen. Tällöin ei niinkään puhuta asioista, vaan lähinnä mielikuvista ja niiden tietoisesta luomisesta. Niillä saattaakin olla näissä vaaleissa kaikkia aikaisempia isompi merkitys.

Ennakkoäänestys on lisännyt kerta kerralta suosiotaan. Ennakkoon äänestänee näinä päivinä noin 1,5 miljoonaa äänioikeutettua eli saman verran kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Ennakkoon äänestäminen on perinteisesti yleistä ikäihmisten keskuudessa. Viimeksi yli 75-vuotiaista ennakkoon äänesti peräti 57 prosenttia. Se on paljon, mikä kertonee muuta väestöä vakiintuneemmista puoluekannoista.

Ensimmäiseksi äänestämään lähtevät ne, jotka ovat jo varmoja kannastaan. Nyt on syytä olettaa, että heitä on kaikkia edellisiä eduskuntavaaleja vähemmän. Pakka on sekaisin, kun maailmakin on ollut.

Epävarmat, joita on ilmeisen paljon, eivät äänestä ennakkoon, vaan jättävät tiukassa tilanteessa ratkaisun ihan viime metreille, tai ovat kokonaan äänestämättä.

Moni ratkaisee numeron vasta äänestyskopissa. Onneksi edes siellä. Jos ihmisiltä kuitenkin puuttuu kiinnostus, niin se vain sitten puuttuu. Se ei myöskään synny hetkessä.

Poliittinen pohjakunto tarkoittaa sitä, että asianomainen osaa ja jaksaa olla omaan elämäänsä, maahan ja maailmaan vaikuttavista asioista kiinnostunut ja näkee, että asioihin kannattaa vaikuttaa.

Pelkkä hyvinkään järjestetty mahdollisuus äänestämiseen ei riitä, jos omasta ehdokkaasta ei ole hajuakaan, eli samalla siitä, kuka ja mikä puolue parhaiten ajaa juuri minun asioitani. Siitähän vaaleissa vain on kysymys, ei mistään rakettitieteestä.