Suomalaiset heräsivät perjantaina uuteen aikakauteen. Vihoviimeisenkin Naton jäsenmaan, Turkin parlamentti oli viimein tehnyt historiallisen päätöksen ratifioida Suomen jäsenyys puolustusliitossa.
Unkari päätti jo alkuviikosta. Suomi on maalissa! Jäsenyysmuodollisuudet etenevät nyt omalla painollaan. Niitä tai Turkin mahdollisesti venkoilullaan saavuttamia etuja ei pidä nyt tuijottaa, vaan kiinnittää huomio yhteen ja ainoaan, tärkeimpään asiaan: Suomi ei ole koskaan enää vaaran uhatessa yksin.
Nykyisille sukupolville askel on pienempi kuin hiljalleen väistymässä olevalle, sodankäyneelle polvelle. He ovat eläneet ajan ja olosuhteet, jolloin Suomen oli omin voimin taisteltava ylivoimaista vihollista vastaan liittolaismaa Saksan jäädessä tappiolle.
Ruotsi ei ole koskaan ollut lähellekään vastaavassa tilanteessa, ja siten nyt edelleen odotushuoneeseen onkin ruotsalaisittain hermostuttavaa. Kansakuntien vaiheet ovat erilaisia, nyt asetelma on keikahtanut sellaiseksi, että Suomen on aika tehdä kaikkensa, jotta myös Ruotsi pääsisi maaliin.
Suomi selvisi sodista, mikä loi lopultakin pohjan myös sille, että voimme nyt liittyä läntiseen puolustusliittoon aivan eri asemasta kuin sen siipien suojiin jo hyvään aikaa sitten liittyneet itäisen Keski-Euroopan maat, entisen Neuvostoliiton suoraan vaikutuspiiriin kuuluneet.
On aivan olennaista, että Suomen tapauksessa ei lisäänny vain Suomen ja suomalaisten turvallisuus, vaan koko pohjoisen Euroopan. Vahvasti saamapuolella on myös Nato. Siitä saamme kiittää Suomen lopultakin vahvana – vaihtelevien vaiheiden jälkeen – pidettyä puolustusta, jonka perusta on edelleen kattava asevelvollisuusjärjestelmä. Ruotsi teki jo kertaalleen virheen ja purki pahoin puolustuksensa. Nyt on realismi palannut länsinaapuriinkin, myös Suomen eduksi.
Historiallinen käänne itsenäisen Suomen historiassa on niin massiivinen, että sen mittaluokkaa ei voi vielä pitkään aikaan edes kattavasti arvioida. Se tehtävä jää historiankirjoittajille. Vastaava oli – ehkä – Suomen liittyminen Euroopan unioniin 1990-luvun puolivälissä.
Silloin kysymys oli taloudesta ja eurooppalaisesta integraatiosta, mutta myös turvallisuudesta. Suomi oli lopullisesti ja vailla varauksia liittynyt osaksi länttä ja Eurooppaa, pois silloin jo hajonneen Neuvostoliiton ja sen jälkeen vielä pitkään rooliaan hakeneen Venäjän vaikutuspiiristä. Jäsenyyttä edelsi jyrkästi kahtiajakautunut keskustelu.
Nyt tilanne on ollut toinen. Venäjä on näyttänyt nahkansa. Suomi lähtee Natoon niin yksituumaisena kuin mahdollista. Se on iso onni.