Ajaako kukaan eläkeläisten asioita eduskuntavaalikeskusteluissa? Eläkeläiset ry.n eduskuntavaalitavoitteissa puhutaan mm. toimeentulosta, sote-palveluiden riittävyydestä, ikäystävällisestä yhteiskunnasta, eläkeläisten työpanoksesta ja vaikutuksista kansantalouteen. Tavoitteisiin on helppo yhtyä.
Suuri huoli on eläkkeiden riittävyydestä. Jo nyt on eläkeläisköyhyyttä ja se uhkaa vain lisääntyä. Työurat ovat muuttuneet katkonaisiksi ja työeläkekertymä jää pieneksi. Eläkeuudistukselle on selvä tarve. Tavoitteena oleva vähintään 1 000 euron eläke jokaiselle ei liene liikaa vaadittu kenenkään mielestä? Indeksitarkistusten pitää olla riittävän tiheitä ja oikeudenmukaisia.
Sote-palveluissa erityisesti hoivan tulevaisuus mietityttää. Eläkeläisten ehdottamat toimet ovat samoja kuin itsellänikin: tarvitaan pitovoimaa hoiva-alalle ja houkuttelevuutta kouluttautua alalle. Ne työolot ja se palkkaus.
Lisäksi tarvitsemme ulkomaista työvoimaa. Eläkeläisten työssäkäyntiä tulee tehdä houkuttelevammaksi esimerkiksi veroporkkanoilla.
Palvelumuoto tarpeiden mukaiseksi
On uhkana, että kovien leikkausten kohteeksi joutuvat sosiaalietuudet, joihin eläkkeetkin kuuluvat.
Kullekin pitää saada hänen tarvitsemansa palvelumuoto: kotiin tuettu tai hoivalaitos. Myös itse asiakasta ja hänen läheisiään pitää kuulla! Myös työelämän jälkeisestä terveydestä ja toimintakyvystä tulisi pitää huolta esimerkiksi terveystarkastuksilla. Yksi tärkeä nosto on palvelutarpeen arvioinnin jäykästä 75 vuoden ikärajasta luopuminen.
Mitä on ikäystävällisyys? Se tarkoittaa, että esimerkiksi palveluita suunniteltaessa pitää huomioida se, että kaikki kykenevät uusia palvelumuotoja käyttämään. Tämä on tullut esiin esimerkiksi hyvin voimallisessa digitalisaatiossa, jossa ikääntyneet ovat kokeneet syrjintää. Ikäystävällisyys tarkoittaa myös ikääntyneiden tarpeiden huomioimista mm. kaavoituksessa ja liikenteen suunnittelussa.
Sosiaalietuuksien leikkaukset uhkaavat
Jo nyt monet eläkeläiset tekevät töitä eläkkeellä ollessaan, joka on ollut osaltaan helpottamassa esimerkiksi sote-puolen työvoimapulaa. Eläkeläisiä on aktiivisena hyvin monenlaisessa järjestössä ja kolmannen sektorin toiminnoissa. Näiden toiminnan jatkumisen edellytyksenä on julkisen rahoituksen pitkäjänteinen suunnittelu.
Julkista keskustelua hallitsee nyt puheet kestävyysvajeesta. On uhkana, että kovien leikkausten kohteeksi joutuvat sosiaalietuudet, joihin eläkkeetkin kuuluvat. Viimeksi leikattaessa eläkeindeksejä jäädytettiin.
Leikkaukset vaikuttavat välillisesti moninkertaisesti ikääntyneisiin ja eläkeläisiin, kun kohteeksi valikoituu helposti myös sairauskulut ja lääkekorvaukset.
Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta tämä lyhytnäköinen ja ihmisten elämää kurjistava uhka ei toteudu. Äänestämällä voi vaikuttaa.
Harri Pikkarainen
kansanedustajaehdokas (vas.)
akuuttilääketieteen ylilääkäri
Lahti