Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeen Sanomat ottaa kantaa: Kanta-Häme on maakuntien kummajainen äänisaaliissa – Yleensä aina päijäthämäläiset jäävät nuolemaan näppejään

Eduskuntavaalikevät huipentuu tänään sunnuntaina.

Ennakkoäänestystulos selviää kello 20, jonka jälkeen meillä alkaa olla jo kutina siitä, millaiseen Suomeen maanantaiaamuna heräämme.

Hämeen vaalipiiristä Arkadianmäelle pääsee 14 kansanedustajaa.

Perinteisesti voimasuhteet ovat menneet Kanta- ja Päijät-Hämeen kesken kantahämäläisten eduksi.

2000-luvulla ainoastaan 2015 vaaleissa Päijät-Hämeestä meni läpi enemmän kansanedustajia kuin Kanta-Hämeestä.

Miten voimasuhteet tällä kertaa menevät.

Yleensä kantahämäläiset ovat pesseet päijäthämäläiset lukemin 8–6 tai 9–5.

Päijät-Hämeessä tilannetta on ihmetelty, koska Päijät-Häme on asukasluvultaan suurempi kuin Kanta-Häme.

Äänestyskäyttäytymistäkin on kummasteltu, koska äänestäjien luulisi äänestävän tuttua, oman maakunnan ehdokasta. Ilmeisesti kantahämäläiset ovat kuitenkin riittävän tuttua päijäthämäläisille, koska ääniä Lahden suunnalta on tullut kivasti Kanta-Hämeen suuntaan.

Esimerkiksi edellisissä vaaleissa hyödyimme Kanta-Hämeessä päijäthämäläisten äänivuodosta 2,5-kertaisesti. Päijät-Hämeestä valitut edustajat saivat Kanta-Hämeestä yhteensä vajaat 5 400 ääntä. Kanta-Hämeen valituille ääniä valui Lahden alueelta lähes 14 tuhatta.

Tänään jännitetään, miten voimasuhteet tällä kertaa menevät. Nyt käytävissä vaaleissa istuvien paikallisten kansanedustajien haastajat tulevat pitkälti Päijät-Hämeen puolelta.

Onko Hämeen vaalipiirin kahden maakunnan kisalla sitten mitään väliä?

Kyllä ja ei.

Kitkaa maakuntien väliin ei kannata luoda, koska se ei johda mihinkään. Sen sijaan kisaa kannattaa käydä, koska se yleensä buustaa molempia. Yksikään ehdokas ei mene läpi pelkkien "omien" äänillä. Siihen tarvitaan koko vaalipiirin äänestäjiä.

Se on kuitenkin selvää, että tuttuus puree. On paljon helpompi ottaa tuttuun yhteyttä ja uskoa, että oman maakunnan etu ja asiat kiinnostavat sellaista kansanedustajaa, jolla on omaa perstuntumaa juuri meidän alueen asioista.

Äänestysuskollisuus omille kertoo myös vahvasta paikallisidentiteetistä, joka on Kanta-Hämeessä ehkäpä suurempaa kuin Päijät-Hämeessä.

Äänestipä ketä hyvänsä, tärkeää on, että äänioikeuttaa käyttää, ellei sitä ole jo ennakkoäänestyksessä tehnyt.