Tekoälykeskustelussa esiintyy toinen toistaan yksioikoisempia käsityksiä ajattelun ja tietämisen luonteesta, kirjoittaa filosofi Johannes Ojansuu kolumnissaan.
Yksi modernin keskeisistä kysymyksistä koskee ihmisen ja teknologian suhdetta. Minkälaiseen maailmaan yhä kehittyneempi teknologia on meitä kuljettamassa? Aiheellisen kysymyksen taustalta löytyy kuitenkin usein se virheoletus, että tekniikka olisi jollakin tavoin ihmisestä riippumaton voima. Näin ei tietenkään ole.
Teknologia ei muuta ihmistä, vaan pikemminkin ihminen muuttaa itseään teknologian kautta. Teknologialla ei ole mitään sellaisia kykyjä, joita ihminen ei olisi sille, joko tietoisesti tai tietämättään, mahdollistanut.
Tämä harha näkyy myös ajankohtaisessa tekoälykeskustelussa, jossa esiintyy toinen toistaan yksioikoisempia käsityksiä ajattelun ja tietämisen luonteesta. On tehtävä heti selväksi: tietokone ei tiedä, eikä tekoäly ajattele. Chat GPT ei ymmärrä mitään siitä, mitä se asiakkaittensa kysymyksiin vastaa, vaan ainoastaan operoi sillä datakasaumalla mihin se on ohjelmoitu.
Turha on myöskään kuvitella, että nämä aineistot olisivat objektiivisia, sillä ne on koottu etupäässä niistä nettisisällöistä, joita läntinen valtavirta on omaksunut.
Se mitä tekoälyltä puuttuu, on minuus, luovaan ajatteluun liittyvä mielikuvitus.
Siksi se ei myöskään voi tuottaa juuri muuta kuin yleisesti hyväksyttyä ja sovinnaista. Toki se jakaa ja yhdistelee paljon informaatiota tuottaen sitä kautta uusia tiedonsovelluksia, mutta mihinkään ennakoimattoman luovaan se ei pysty.
Toinen harhaluulo on ajatella, että tekoäly tekisi jotakin hyvää tai pahaa. Virheellinen ilmaisu tämäkin, sillä koneella ei ole tahtoa eikä siksi myöskään moraalia. Sama koskee epäonnistumisia. Koneet eivät tee virheitä, vaan ihminen tekee, joko koneen avustuksella tai ilman. Virhe on korostetusti inhimillinen ominaisuus.
Niin ikään kuulee väitettävän, että tekoäly kykenee pian kaikkeen siihen mihin ihminenkin. Tämä väite, jos mikä, perustuu auttamattoman kapeaan ja mekanistiseen ihmiskuvaan, jossa uusia informaatioteknologian algoritmeja verrataan orgaanisesti rakentuneisiin neurokemiallisiin algoritmeihin.
Toki tekoäly voi hallita megalomaanisesti laajempia muistikokonaisuuksia kuin ihminen, suorittaa monia kognitiivisia prosesseja huomattavasta ihmistä tehokkaammin, mutta ihmisen kaltaiseksi siitä ei ole, jollemme sitten oleta, että ihminenkin on jonkin sortin mekanismi.
Se mitä tekoälyltä puuttuu, on minuus, luovaan ajatteluun liittyvä mielikuvitus ja kokeilunhalu. Siltä puuttuu epäilys ja kriittinen asenne. Ja ennen muuta siltä puuttuvat tunteet, kyky olla epävarma. Siltä puuttuu se orgaaninen kosketusavaruus, jossa ihminen syntymästään saakka elää.
Kun siis kysymme mitä tekoäly meille tekee, pitäisi pikemminkin kysyä minkälaiseen ihmisyyteen olemme sen kautta itseämme valmistamassa? Kun tekoäly muuttaa maailmaa, me muutamme. Tämän yhteyden ymmärtäminen on yksi teknologisen kehityksen ydinhaasteista.
Jos teknokulttuuri irrotetaan niistä sivistystaidoista, jota humanistinen perinne meille tarjoaa, tekoäly saattaa kuljettaa meitä juuri niitä dystopioita kohti, joilla monet tieteiselokuvat tällä hetkellä leikittelevät. Tekoälyllä ei ole viisautta.
Kirjoittaja on filosofian lehtori ja kirjailija, Hämeenlinna.